Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Uudet matkustusrajoitukset astuvat voimaan, ravintoloille jää voimaan vain yksi rajoitus – nämä kaikki asiat muuttuvat tänään

Maanantaina 13. heinäkuuta höllennetään useita hallituksen asettamia rajoitustoimia, joilla on pyritty ehkäisemään koronaviruspandemian leviämistä. Rajoituksia poistuu matkailu- ja ravintola-alalla. Suomen hallitus tiedotti viime keskiviikkona rajoitusten höllentämisestä. Schengen-maiden osalta rajoituksista luovutaan maanantaina 13. heinäkuuta Hollannin, Belgian, Italian, Itävallan, Kreikan, Maltan, Saksan, Slovenian, Slovakian, Unkarin, Sveitsin ja Liechtensteinin kohdalla. Schengen-maiden ulkopuolelta rajoituksia poistetaan Irlannin, Kyproksen, Andorran, San Marinon ja Vatikaanin osalta. Lisäksi matkustusrajoitukset kevenevät joidenkin Euroopan ulkopuolisten maiden kohdalla. Näitä maita ovat Algeria, Australia, Georgia, Japani, Uusi-Seelanti, Ruanda, Etelä-Korea, Thaimaa, Tunisia, Uruguay ja Kiina. Niistä sallitaan työmatkaliikenne ja muu välttämätön liikenne. Jo aikaisemmin Suomesta on voinut matkustaa taas Norjaan, Tanskaan, Islantiin ja Baltian maihin. Suomalaiset pääsevät siis matkustamaan näihin maihin vapaasti, eikä maasta takaisin tullessa tarvitse asettua suositeltuun kahden viikon karanteeniin. Ravintoloiden rajoitukset, jotka ovat koskeneet aukioloaikoja, poistuvat. Maanantaista lähtien ainoa ravintoloiden toimintaa koskeva rajoitus on, että jokaiselle asiakkaalle on oltava istumapaikka. Voimaan maanantaina jää voimaan kokoontumisrajoitus. Yli 500 hengen yleisötilaisuudet ovat kiellettyjä elokuun alkuun asti. Siihen asti sallittuja ovat enintään 50 hengen yleisötilaisuudet. Yli 50 ja enintään 500 ihmisen kokoontumisia ja yleisötilaisuuksia saa pitää sisällä ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa erityisjärjestelyin. Voimaan jää myös etätyösuositus, joka päättyy tämänhetkisen tiedon mukaan elokuun alussa. Lomalennot käynnistyvät Koronaviruksesta johtuvien matkustusrajoitusten höllentäminen tarkoittaa matkanjärjestäjille kohteiden avaamista ja lomalentojen käynnistymistä. Suomesta ensimmäiset valmismatkat suuntautuvat ensi viikolla Kreikkaan Kreetan saarelle. Matkatoimisto TUI Finlandin ensimmäinen lomalento Kreetalle lähtee 16. heinäkuuta ja Aurinkomatkojen lennot käynnistyvät 18. heinäkuuta. Tjäreborgin ensimmäinen lomalento on hieman myöhemmin, keskiviikkona 29. heinäkuuta. Tjäreborgin ensimmäinen lomakohde on Kreikan Rodos. Matkailu on Kreikalle hyvin merkittävä tulojen lähde. Maa on vähitellen avautunut turisteille toukokuusta alkaen. Esimerkiksi hotellit ovat saaneet avata oviaan porrastetusti kesäkuun alusta lähtien. Suomalaiset ovat voineet matkustaa Kreikkaan kesäkuun puolivälistä asti. Asiakasmäärät kaukana totutusta Kysyntää on valmismatkoille ollut jo sen verran runsaasti, että sekä TUI että Aurinkomatkat ovat jo järjestäneet lisälentoja. – Ensimmäinen lisälento oli muutaman päivän jälkeen jo 90-prosenttisesti myyty, Aurinkomatkojen ja Finnairin viestintäasiantuntija Mari Kanerva sanoo. Kanervan mukaan "matkustusintoa löytyy", etenkin tuttuihin ja turvallisiin lomakohteisiin. – Tuntuu olevan matkustushalua, kun on oltu nyt neljä kuukautta kotona, TUIn viestintäpäällikkö Laura Aaltonen luonnehtii. Asiakasmäärät ovat kuitenkin tänä kesänä kaukana tavallisesta. Esimerkiksi Aurinkomatkoilla kesän kapasiteetti on noin 30 prosenttia normaalista. Elokuun alkuun Aurinkomatkat myy matkoja myös Kroatiaan, Turkkiin ja Espanjaan. TUIn Laura Aaltonen ei osaa arvioida prosenteissa sitä, kuinka merkittävä ero tämän ja viime kesän välillä on, mutta toteaa eron olevan iso. Tällä hetkellä valmismatkoja myydään kesällä vain Kreetalle ja Rodokselle, kun normaalisti yhtiöllä olisi pelkästään Kreikassa kahdeksan eri kohdetta. – Italia on tältä kesältä jo peruttu. Nyt tarkkaillaan muita kohteita, esimerkiksi Kyprosta, miten nopeasti pystyttäisiin sitä avaamaan. Tjäreborgin tuotepäällikkö Jessica Virtanen toteaa, ettei matkatoimisto avaa tälle kesälle uusia matkakohteita enää Rodoksen, Kreetan ja Kyproksen lisäksi. Toiveena lennot Nizzaan Rajoitusten höltyminen näkyy myös lentoyhtiö Finnairin varauksissa. Viestinnän asiantuntija Mari Kanerva toteaa, että muutokset matkailua koskevissa ohjeissa näkyvät heti myös lentojen kysynnässä. Finnair lentää Suomesta heinä-elokuussa päivässä noin 70–80 yhdensuuntaista lentoa kotimaan, Euroopan ja Aasian kohteisiin. – Heinäkuussa lennetään 25 prosenttia normaalista lentojen määrästä. Sitä kasvatetaan syksyä kohti. Talvella lennetään noin 70 prosenttia normaalista. Yhtiö on lisännyt heinäkuun lopulle lisävuoroja Budapestiin, Wieniin, Kööpenhaminaan, Zürichiin ja Berliiniin. Nyt suosituimpia kohteita ovat olleet Malaga Espanjassa, Oslo Norjassa, Tanskan Kööpenhamina, Vilna Liettuassa ja Riika Latviassa. Kanervan mukaan asiakkaat ovat toivoneet Finnairilta lentoyhteyden palauttamista Ranskan Nizzaan. Nyt Finnair lentää Pariisiin kahdesti päivässä. Ranska ei vielä ole Suomen listalla maista, joista palattaessa ei ole omaehtoisen karanteenin velvoitetta.