Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Oliko uusi ilmaisku Bagdadin pohjoispuolella valetta? – Irakin valtiontelevisio syyttää Yhdysvaltoja, mutta nyt jo Irakin armeijakin kiistää iskun

Irakin valtiontelevisio uutisoi aikaisin lauantaina, että Irakissa Bagdadin pohjoispuolella olisi tehty uusi ilmaisku. Televisio syyttää iskusta Yhdysvaltoja. Uutistoimisto Reutersin mukaan Irakin armeija on kuitenkin kertonut, ettei ilmaiskua tapahtunut. Paikallisen median mukaan isku olisi tapahtunut myöhään perjantaina Bagdadin pohjoispuolella Tajin alueella valtatiellä. Vielä varhain lauantaina irakilaiset PMF-joukot kertoivat, että iskussa olisi kuollut kuusi ihmistä ja haavoittunut kolme ja se olisi osunut lääkintäsaattueeseen. Reutersin mukaan nyt myös PMF-joukot ovat tiedottaneet, ettei ilmaiskua lääkintäsaattuetta vastaan tapahtunut. Myös Yhdysvaltain johtama Isisiä vastaan taisteleva koalitio kiisti lauantaiaamuna, että Yhdysvallat olisi iskun takana. Koalition tiedottaja kirjoitti viestipalvelu Twitterissä, että koalitio ei ole toteuttanut ilmaiskuja Pohjois-Bagdadissa Tajin lähellä lähipäivinä. Useat mediat ovat raportoineet, että väitetyn iskun kohteena olisi ollut Hashed al-Shaabi -joukkojen komentaja. Tuhansia sotilaita Lähi-itään Yhdysvaltojen ohjusisku surmasi Iranin vallankumouskaartin Quds-erikoisjoukkojen komentajan, kenraali Qassem Suleimanin perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa Bagdadin kansainvälisellä lentokentällä. Suleiman oli yksi Iranin vaikutusvaltaisimmista henkilöistä. Irakin mukaan iskussa kuoli myös Iranin tukeman Hashed al-Shaabin varajohtaja Abu Mahdi al-Muhandis . Yhteensä iskussa kuoli ainakin kahdeksan ihmistä. Yhdysvaltojen puolustusministeriön mukaan presidentti Donald Trump antoi käskyn iskuun. The New York Timesin mukaan Trump on vakuuttanut, että isku tehtiin, jotta sodalta vältyttäisiin. Demokraatit ovat kyseenalaistaneet iskun motiivit ja liittäneet sen Trumpin lähestyvään virkarikosoikeudenkäyntiin ja ensi syksyn presidentinvaaleihin. Pian tapahtuneen jälkeen Iran vannoi kostavansa iskun. Asiantuntijat ovat arvioineet, että vastaisku on todennäköinen, kun Yhdysvaltojen ja Iranin välinen konflikti on syventynyt jo pitkään. Televisioyhtiö CNN kertoo, että Yhdysvallat ilmoitti perjantaina lähettävänsä tuhansia sotilaita Lähi-itään. Aikaisemmin samana päivänä Yhdysvaltojen Irakin-suurlähetystö kehotti Yhdysvaltojen kansalaisia lähtemään Irakista välittömästi. Irakin PMF-joukot järjestävät suuret hautajaiset Suleimanille ja muille Yhdysvaltain perjantain iskussa kuolleille. Reutersin mukaan tuhannet olivat kerääntyneet Bagdadiin hautajaisia varten aikaisin lauantaiaamuna. Juttua päivitetty 4.1. kello 9.43: Lisätty uusia Reutersin tietoja siitä, että Irakin armeija ja PMF-joukot kiistävät uuden iskun tapahtuneen.