Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Lohkotilanne hämää: Tanska on hyvä pelikohde illan EM-karsintaotteluun

Jalkapalloilun EM-karsinnat jatkuvat tänä viikonloppuna kolmannen kierroksen otteluilla. Perjantain kiinnostavin kamppailu käydään Tanskan ja Irlannin välillä. Päivän kiinnostavin peli Illan EM-karsintakierroksen mielenkiintoisin ottelu pelataan Telia Parkenilla Kööpenhaminassa. Tanska–Irlanti-otteluun lähdetään tilanteesta, missä sarjataulu hämää lähtöasetelmia. Irlanti on taulukon kärjessä kohdattuaan lohkon kaksi heittopussia Gibraltarin ja Georgian. Nihkeät 1–0-voitot noista maista ei teekään hyvää juuri muulle kuin sarjataulukolle. Irlannin valmentaja Mick McCarthy ei välttämättä ole mikään sateentekijä tälle tasolle, eikä joukkueen peliesityksiä liikaa pääse noista kahdesta avauspelistä kehumaan. Tanska on pelannut toistaiseksi vain yhden EM-karsintapelin. 3–3-tasapelipiste Sveitsistä tuli kaamealla loppuriuhtaisulla, kun Tanska tuli 0–3:sta tasoihin viimeisen kympin aikana. Esitys oli muutenkin aivan hyvä, ja lopun tapahtumat varmasti antavat uskoa ja lisäävät joukkueen boostia. Irlannin käyrä maajoukketasolla on jo vuosia ollut laskeva sekä FIFA:n rankingissa että kentällä. Tällä hetkellä Irlanti ei enää kuulu Euroopan suuriin jalkapalloilussa. Esimerkiksi FIFA:n maarankingissa se on sijalla 29. Aika pitkään alamaissa olleen Tanskan tilanne on juuri päinvastainen; joukkueen ranking nousi viime kesän MM-kisojen hyvien esitysten (putosi neljännesvälierissä tulevalle hopeamitalistijoukkueelle Kroatialle rangaistuspotkuilla) ansiosta räjähdysmäisesti. Tanska on tällä hetkellä rankingissa sijalla 10. Tässäkin ottelussa voimasuhteet ovat paljon ensisilmäystä vahvemmin Tanskaan päin kallellaan. Jännitysvetoja otteluun voikin hakea Tanskan menestysten puolelta. Peli alkaa kello 21.45. Päivän paras vetovihje Päivän parhaassa pitkävetohaussa painetaan edelleen päin Golden State Warriorsia NBA:n finaaleissa. Joukkue hävisi kolmannen finaalin Toronto Raptorsille jokseenkin odotetustikin (109–123). Tuosta ottelusta Golden Statelta puuttuivat avainpelaajista sekä Kevin Durant että Klay Thompson . Nyt Thompson lienee pelikunnossa, mutta Durant edelleen suurella varmuudella sivussa. Edelleenkään kertoimet eivät tarpeeksi ole huomioineet Toronton hyvää pelaamista ja Durantin puuttumisen merkitystä Golden Staten pelivoimaan. Toronton suoran voiton 2,50 (kohde 3737) on jälleen hyvin lähellä pelikelpoista. Ottelu alkaa lauantain vastaisena yönä kello 4. Päivän pelit: Ei pelejä. Päivän pelien vuoden kokonaissaldo: 52/100, palautusprosentti 96.