Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Marisha Rasi-Koskinen vie lukijan aikamatkalle – Juuri se Finlandia-palkitussa kirjassa kertoo eniten ajastamme

Onneksi olkoon Marisha Rasi-Koskinen ! Sinä ja lukijakuntasi olette Finlandian ansainneet. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden voittajaromaani Auringon pimeä puoli vetoaa juuri siihen kohderyhmään, joka on perinteisestikin ollut kaunokirjallisuutta kohtaan kaikkein myötämielisin. Nuoriin, ei ihan vielä aikuisiin, herkkiin mieliin, joita pakahduttaa tulevaisuus, joka heidän kohdallaan on vielä edessä. Hyvä näin, varsinkin kun Auringon pimeä puoli sopii aikuisillekin. Teos on dystopia, eli se kuvaa epätoivottua lähitulevaisuutta. Jossakin vaiheessa, kauan ennen tätä sukupolvea utopiat nimittäin kuolivat. Mistä nuoret kiinnostuvat, kun he kiinnostuvat dystopioista? Miksi kauhukuvat tulevaisuuden yhteiskunnasta kiehtovat? Nuoret lukevat ahdistusta käsitteleviä dystopioita kertomuksina ajastamme juuri nyt. Kirjallisuudentutkijoiden mukaan dystopia on kuin kanarialintu kaivostyöläisten keskuudessa. Se varoittaa, että ilma on käynyt mahdottomaksi hengittää. Toki dystopia voi olla myös satiiri, läppä. Aikamatkailuun Marisha Rasi-Koskisella on syvällinen suhde. Vuonna 2018 Tampereen Finlaysonille valmistuneessa Sananjalkoja -teoksessaan Nyt hän kuvasi kahta seitsemäntoistavuotiasta, 1800-luvun tehtaantyttöä ja poikaa kaukaa tulevaisuudesta. ”Meistä jokainen liikkuu valon nopeudella, mutta suurin osa liikkeestä tapahtuu ajassa” , alkaa ajatuksia ruokkiva teksti tiiliseinässä. Teksti on osa julkista taidetta, ja kaikkein tiukimmin se niittaa paikalleen sitä lukevan lukijan. Näin tehdessään se ei kerrokaan menneisyydestä tai tulevaisuudesta vaan hetkestä juuri nyt. Samoin nuoret lukevat ahdistusta käsitteleviä dystopioita kertomuksina ajastamme juuri nyt. Tampereella tehdään muuten järkyttävän paljon kovatasoista lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Se näkyi jo ehdokasasettelussa, jossa kolmella kuudesta finalistista oli jonkinlainen kytkentä kaupunkiin. Tampereen yliopistossa dystopiaa tutkivan Maria Laakson Taltuta klassikko! edusti sarjassa harvinaista nuorten tietokirjallisuutta. Klassiseksi lukuromaaniksi kehutun Huijarin oppipojan kirjoittanut Anniina Mikama on puolestaan helsinkiläistynyt tamperelainen. Tamperelainen oli jo viime vuoden lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voittaja Siiri Enorantakin . Lue myös: Tätä nuorten romaania voi suositella kaikille, joita kiinnostaa kirkas analyysi siitä, miten synkkään maailmantilaan tulisi suhtautua Lue myös: Psykologi-kirjailija nauttii hylätyn tehtaan varjoista: ”Olen kiinnostunut harhan ja toden rajoista”