Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

USA:ssa muistetaan 19 vuoden takaista WTC-iskua – Trump ja Biden samassa Pennsylvanian pikkukunnassa

Yhdysvalloissa muistetaan tänään 19 vuoden takaisten terrori-iskujen uhreja. 11. syyskuuta vuonna 2001 al-Qaida-terroristit kaappasivat neljä matkustajalentokonetta, joista kaksi ohjattiin tahallisesti New Yorkin World Trade Centerin kaksoistorneja päin. Iskuissa kuoli vajaat 3  000 ihmistä. Sekä presidentti Donald Trump että hänen demokraattihaastajansa Joe Biden osallistuvat iskujen muisteloihin Shanksvillessa Pennsylvanian maaseudulla, johon yksi kaapatuista koneista syöksyi. Pennsylvania on yksi avainosavaltioista marraskuun presidentinvaaleissa. Neljä vuotta sitten Trump voitti demokraattien Hillary Clintonin siellä täpärästi. Etukäteen ei ollut tiedossa, osallistuvatko Trump ja Biden samoihin seremonioihin. Vuosittaisen muistoseremonian osallistujamäärää on tänä vuonna rajoitettu koronaviruksen vuoksi. Edellisten vaalien alla sekä Trump että Clinton viettivät muistopäivän New Yorkissa ja vierailivat Manhattanilla Ground Zero -muistomerkillä.