Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Liverpool jatkaa mestaruusmarssiaan – Manchester United oli vain suupala Anfield Roadilla

Manchester Unitedin Valioliiga-dynastian ruumiillistuma Roy Keane oli kärrätty Sky Sportsin studioon. Irkkulegenda otti jälleen nykyisen pelaajasukupolven hampaisiinsa. – Huolestun, kun näen Luke Shaw’n pääsevän mukaan avaukseen. Ja mitä lähemmäs avauspotku tulee, sitä huolestuneemmaksi tulen, Keane ruoti entisen joukkuetoverinsa Ole Gunnar Solskjärin pelaajavalintoja. – Katsokaa heitä, kun he lämmittelevät typerät lakit päässään. Tuntuu, että he tavoittelevat vain tasapeliä. Shaw’n puolustukseksi on sanottava, että hänen lakkinsa oli seuralogolla varustettu musta pipo. Ja Solskjærin suunnitelma ei suinkaan ollut jättää englantilaispakkia yksin puolustuslinjaan. United lähti Anfield Roadin klassikkokamppailuun lähinnä 5-2-1-2-taktiikalla. Mutta viisi puolustajaa ei sekään ole riittävästi, jos erikoistilanteessa liigan paras pääpelaaja laitetaan 19-vuotiasta keltanokkaa vastaan. Virgil van Dijk puski kulmapotkusta ensin häntä vartioineen Brandon Williamsin kumoon ja sen jälkeen pallon ylänurkkaan. Katso Viasatin videolta Virgil van Dijkin voittomaali: Valtava tasoero Juuri siinä vaiheessa Keanen sanoissa tiivistyi totuus. Sunnuntaina nurmelle asteli Liverpoolin paras joukkue 30 vuoteen ja se kohtasi Manchester Unitedin huonoimman yhdistelmän samalla aikajaksolla. Erotuomari Craig Pawson pelasti Unitedin tauolle vain maalin tappiolla. Hän hylkäsi ensin Roberto Firminon maalin van Dijkin kyseenalaisen virheen perusteella ja sen jälkeen Gini Wijnaldumin osuman paitsiona. Lokakuussa Manchester United oli aiheuttanut Liverpoolin kauden ainoan pistemenetyksen. Silloin Old Traffordilla kotijoukkue oli vain reilun viiden minuutin päässä voitosta. Sunnuntaina Solskjær halusi selvittää ensimmäisen 15–20 minuuttia ilman takaiskuja, ja iskeä sen jälkeen harppuunahyökkäyksillä. Van Dijk puski avausmaalin 14. minuutilla, ja sen jälkeen Anfield Roadilla arvuuteltiin vain lopullista voittomarginaalia. Rashford sivussa Liverpoolille viikonloppu oli täydellinen, koska sekä Manchester City että Leicester menettivät pisteitä. Manchester Unitedille se oli todennäköisesti koko kauden surkein. Liverpool näytti toisen jakson alussa joukkueiden välisen tasoeron karulla tavalla. Joukkueen olisi pitänyt mättää paikoista vähintään kolme lisäosumaa. Epäonni, huono viimeistely ja David de Gean torjunnat pitivät eron edelleen yhdessä. Kun isännät avasivat vähän pakettiaan, pääsi Unitedkin hätyyttelemään tasoituksella. Anthony Martialille sitä tarjottiin hopealautasella, mutta ranskalainen mälläsi pallon korkealle Kop-päätykatsomoon. Vaikka tasoitus olisi syntynyt, ei se olisi poistanut United-seurakunnan tuskaa. Vierasjoukkueen esitys oli ala-arvoinen. Lisäajan viimeisellä minuutilla Mo Salah karkasi viimeistelemään 2–0-voittonumerot. Kaiken lisäksi The Times -toimittaja Henry Winterin tietojen mukaan ykköshyökkääjä Marcus Rashford on sivussa viikkojen sijaan 2-3 kuukautta. – Hänellä on selässä kaksi rasitusmurtumaa ja irtonainen luunpalanen nilkassa, Winter tviittasi.