Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Lukijat innostuivat muistelemaan Sorsapuiston grilliä: Silakat aiheuttivat keittiössä hirveän häslingin

Tampereen Sorsapuiston ja Aaltosenkadun kulmassa avasi vuonna 1967 ovensa ruokapaikka, josta tuli yksi Tampereen suosituimmista ja puhutuimmista ravintoloista noin kahden vuosikymmenen ajaksi. Sorsapuiston grillissä ruokailleet muistavat vieläkin katajakiulusta tarjoillun Sorsapuiston silakan, joka veti kävijöitä ulkomaita myöten. Silakkaa tarjoiltiin parhaimmillaan kymmeniä kiloja päivässä. – Kyseessä ei ollut lämmin ruoka vaan kylmä alkupala – pikkelsin muotoinen graavisilakka, jonka maku oli harvinaisen hyvä, muistelee ravintolan perustaja ja omistaja Anna-Liisa Pellas. Vuonna 1967 Pellas oli päättänyt perustaa pienen kahvilan kyllästyttyään kotona olemiseen. Sopiva tila löytyi samasta talosta, jossa perhe asui. Ruokalistalla oli ensi alkuun pikkupurtavaa: munkkeja, hampurilaisia ja lämpimiä voileipiä. Pian valikoima laajeni ruoka-annoksiin. ”Anna-Liisa Pellaksella oli alusta alkaen idea, josta hän ei paljon puhunut, mutta jota hän alkoi asteittain toteuttaa. Hän halusi nostaa Sorsapuiston grillin Tampereen kahden muun silloisen huippuravintolan Tiilihovin ja Saludin rinnalle”, kirjoittaa Juhani Silván , joka on laatinut historiikin Asunto-osakeyhtiö Sorsapuistosta. Tuvan täydeltä asiakkaita Ravintola sijaitsi aluksi pienemmissä tiloissa katutasossa, mutta laajeni myöhemmin talon kellaritiloihin, entiseen pesulaan ja kuivaushuoneeseen. – Pesutuvasta tuli meidän paras kabinetti, Pellas kertoo. Itävaltalaishenkisen sisustuksen Pellas suunnitteli yhdessä Tampereen teatterin lavastajan Veikko Mäkisen kanssa. 100-paikkainen terassi sijaitsi puiston puolella. Henkilökunta kantoi tilatut annokset kadun yli. – Meillä oli hyvä ja kielitaitoinen henkilökunta. Heidän ansiostaan ravintola oli niin hyvässä maineessa. Pellas kertoo, että ”tupa oli aina täynnä” ja asiakaskunta ”erittäin korkeatasoinen – liikemiehiä ja tehtaiden johtajia”. Maine houkutteli kävijöitä muualtakin kuin Tampereelta ja lähikunnista: ministereitä ja lähettiläitä, muun muassa. – Ruoka oli huippua. Minulla oli hyvät keittiömestarit. Uskalsin yrittää korkeatasoista ruokaa, kun henkilökunta pystyi sen tekemään, Pellas kertoo. Keittiömestarina toimi muun muassa ravintola Henriksin myöhemmin perustanut Henrik Krokström. Kesäisin terassi täyttyi lapsiperheistä, joiden oli helppo päästä paikalle lastenvaunujen kanssa. Aikuisten nauttiessa oluista lapset saivat jäätelöä syödäkseen. Silakoista tuli tunnusmerkki Silakoiden tarina juontaa Tukholmaan. Pellas sai ystävältään vinkin Operakällaren-nimisessä ravintolassa tarjottavasta herkusta ja matkusti paikan päälle tutustumaan siihen. Kokkilegenda Tore Wretmanin sinappisilakat tekivät niin suuren vaikutuksen, että ruokalaji päätyi Sorsapuiston grillin ruokalistalle – tosin hieman muunneltuna versiona. "Kukaan muu ei uskonut määrätyllä tavalla valmistettuihin silakoihin. Nyt Sorsapuiston graavit silakat ovat melkeinpä tunnusmerkkimme ja eniten myyty ruokalajimme”, Anna-Liisa Pellas sanoi Aamulehden haastattelussa vuonna 1979. Kala tuli Tampereen kauppahallista, ja sen piti olla ehdottomasti tuoretta. – Silakoiden perkaaminen oli keittiössä kunniatehtävä. Sorsapuiston grilli oli myös yksi harvoista tamperelaisravintoloista, jonka ruokalistalla oli riistaruokia, kuten fasaania ja riekkoa. Asiakkailta tuli kiitosta Ruoan lisäksi kävijöitä viehätti palvelu. ”Vaativa asiakas osasi iloita siitä, että hänen konjakkinsa oli lämmitetty konjakinlämmittimellä tai että hänen sikarinsa tultiin leikkaamaan sikarinleikkurilla”, Juhani Silván kirjoittaa Sorsapuiston talon historiikissa. Pellas sanoo, että koko ravintolan toiminta-ajalta parhaiten on jäänyt mieleen asiakkaiden tyytyväisyys. – He muistivat aina tuoda kiitoksen, mikä on harvinaista, koska suomalainen ei paljon kehu. Pellas myi Sorsapuiston grillin Kauppahuone Hallenbergille vuonna 1984 sairastuttuaan. SOK:n Ässä-ravintolat osti ravintolan vuonna 1987. Silakoita bussilla Turkuun Aamulehden lukijoilta on tullut runsaasti muisteluita Sorsapuiston grillin ajoilta. Tässä tiivistelmiä kirjoituksista: Liisi Pärnänen: Olin töissä Turun Sanomien Tampereen konttorilla 1975 vuodesta alkaen. Muistan, kun joka kesä menin monta kertaa Sorsapuiston grilliin hakemaan Turun Sanomien vuorineuvos Irja Ketoselle silakoita, joita hän tarjosi kunnia-arvoisille vierailleen mökillään Turussa. Minä köpöttelin hakemaan sikalat jalan Kuninkaankadun konttoriltamme ja vein lasipurkin linja-autoasemalle Turkuun menevään bussiin, josta ne sitten joku haki ja saivat herkutella silakoilla. Täytyi Ketosen vieraiden tuntea itsensä todella huomioon otetuiksi, kun eri kaupungista herkkuja heille emäntänsä tarjoili. Keittiössä hirveä häslinki Sirpa Suomalainen: Olin 1970-luvulla töissä siellä hienossa paikassa. Silloin ei ollut keittiömestareita, vaan oli keittiön väki ja salin vähän parempi porukka. Anna-Liisa Pellas piti joukkonsa kurissa. Ehkä häntä vähän pelättiinkin. Emme keittiössä arvanneet, millainen jatkuva häslinki ja kiire tuli silakoiden mukana! Silakoita kiikutettiin meille satoja kiloja: perattiin, leikattiin evät, liotettiin, kuivattiin, ladottiin, huh! Asiakkaat rakastivat niitä. Pikkulapsena mallina grillillä Laura Honko: Sorsapuiston grilli oli mummoni ravintola. Olin noin 3–4 vuoden ikäinen, kun minusta yritettiin ottaa mainoskuvia Sorsapuiston silakoita syöden. Kuvauksesta ei meinannut tulla mitään kun ahmin silakoita siihen vauhtiin, että annosta jouduttiin täydentämään koko ajan. Pienestä ovat siis silakat maistuneet, ja onneksi ravintola Sasoriin pääsee aina lounaalle syömään silakoita nykyäänkin. Uuniperunat ja Sorsapuiston silakat ovat edelleen yksi lemppariruokani. Pihvit menivät sekaisin Pirkko Turunen: Hain kesätyötä Sorsapuiston grillistä tietämättä, minkälaisesta ravintolasta oli kyse. Työhaastattelussa rouva Pellas arvioi tiukalla katseella minua ja tutki työtodistuksiani. Hän oli tyylikkäästi pukeutunut, vaalea tukka oli kammattu pöyheäksi, ja koko olemus herätti arvostusta. Ensimmäisenä työpäivänä olin suorastaan kauhuissani, kun vakinaiset tarjoilijat opettivat, miten ruoka annostellaan suoraan asiakkaan lautaselle niin, että se vielä näyttää syötävältä. Kun työskentelee kykyjensä äärirajoilla, sattuu helposti kommelluksia. Pahin tapahtui erään nelihenkisen seurueen kanssa, jossa jokainen tilasi lankkupihvit: yksi kypsänä, pari mediumina ja yksi verisenä. Tilaus sisään, ja kohta keittiöstä ilmoitettiin annosten valmistuneen. Asiakkaat saivat pihvinsä, söivät ne kiltisti, ja menin siivoamaan pöytää. ”Hyviä olivat”, vakuutti asiakas, ”mutta kypsyydet menivät väärinpäin.” Eipä tullut siitä pöydästä ylimääräistä tippiä. Raaka kala maistui yhdysvaltalaisille Erkki Teikari: Saimme 1980-luvun alussa USA:sta pariskunnan vieraaksi. Tiesin, ettei raaka kala missään tapauksessa kuulunut jenkkien ruokavalioon. Koska ystävämme ovat valistuneita ihmisiä, uskalsimme tarjota heille eksotiikkaa eli Sorsapuiston grillin silakoita. Nälkäänhän siellä ei jenkkikään olisi kuollut, sillä lämmin ruoka odotti. Varoitimme, että alkuruokana olevat silakat olisivat raakoja. Pari vilkaisi toisiinsa, ja herra totesi, että kun on näin kauas tultu, niin eiköhän maisteta. Se oli heille elämän ensimmäinen raa'an kalan kokemus. Maistamista jatkui ja jatkui, niin että piti muistuttaa lämpimän ruoan olevan vielä tulossa. Silakoita olisi mennyt kilotolkulla. Kielipata jäi mieleen Paul Tiililä: Sorsapuiston grilli oli yksi mieliravintoloistani Tampereella silloin, kun puhutaan hyvästä ruoasta. Kävin siellä aika usein noin vuosina 1972–1975. Silakkaruokien lisäksi mieleeni on erikoisen hyvin jäänyt kielipata, koska kieltä sai hyvin harvoin ravintolassa. Palvelu oli hyvää eikä ruokien suhteen sattunut koskaan pettymystä. Silakka nousi arvoonsa Pirkko Pitkänen: Olen ollut Anna-Liisa Pellaksen luottokampaaja vuodesta 1965. Yrittäjän kiireisen työtahdin lomassa tapasimme hänen hiusten laiton merkeissä kahdesti viikossa. Jäätyään nuorena leskeksi, kolmen pienen lapsen yksinhuoltajana hän kasvatti Grillinsä kukoistukseen, ja siitä tuli tosiaan maankuulu. Joskus Anna-Liisa kutsui minua mieheni kanssa maistamaan uutuus annoksia, vaikka hän tiesi heikot keittiötaitoni. Kunnioitettava teko, varsinkin siihen aikaan, oli nostaa arvoonsa silakka, jota oli pidetty köyhäin ruokana. Tähteetkin maistuivat vielä Pekka Korpela: 1970-luvun loppupuolella olin saanut tehtävän hoitaa asunto-osakeyhtiö Sorsapuiston ulkoseinien rappauskorjauksen pihan puolella. Pihassa oli senaikainen peltinen taloyhtiön jätelava, johon Sorsapuiston Grillistäkin tuotiin ruuantähteet. Tulimme aamulla puoli 7 jälkeen töihin. Oli heinäkuun helle, ja jätelava haisi todella rankasti. Yksi luukku oli auki, ja mies söi suurella ruokahalulla jätelavan ruokia. Katsoin varmaan hieman pitkään, koska mies totesi: Tämä vaatii luontoa, ja pisteli jätteitä suuhunsa. Hyvää oli ruoka varmaan ollut, kun vanhanakin vielä maistui! Kokki sai viihdevieraita Pekka (Pablo) Seppä: Työskentelin Sorsapuiston grillissa kokkina 1970-luvun puolivälissä kolmisen vuotta. Olin ollut viihdealalla vuodesta 1967 lähtien muusikkona ja komeljanttarina pääasiassa legendaarisessa bändissä Seitsemän Seinähullua Veljestä sekä useissa tv-, levy- ynnä muissa hommeleissa. Koska olin ollut jo viihteessä kauan, oli luonnollista, että monet alan ihmiset kävivät moikkaamassa keittiössä asti, kuten Jukka Virtanen , Erkki Liikanen ja Markku Aro. Henkilökunta, joka oli huikean hienoa, oli mukana hengessä. Sorsapuiston silakat – alkuperäinen resepti Ohje: Perkaa 1 kg silakoita seläkkeiksi ja liota 2 tuntia etikkavedessä (3 rkl Rajamäen etikkaa, 2 rkl suolaa ja 1 l vettä). Valuta hyvin. Vatkaa sinappi ja etikka sekaisin. Lisää öljy ohuena nauhana. Lisää mausteet ja vesi. Vatkaa koko ajan voimakkaasti. Käytä sähkövatkainta, jotta kastikkeesta tulee sileää. Laita fileet kastikkeen ja tillin kanssa kerroksittain astiaan. Anna maustua 4 vuorokautta. Sinappikastike: 1 rkl Saarioisten mietoa sinappia 1 dl ruokaöljyä, Calvé Auringonkukkaöljy 3 rkl sokeria 1/2 rkl suolaa 1/2 tl rouhittuja valkopippureita 3 rkl viinietikkaa 1/2 dl vettä runsaasti hienonnettua tilliä Lähde: Kahden historian talo: Asunto oy Sorsapuisto 1937–1980, 1980–200 7. Millaisia muistikuvia sinulla on Sorsapuiston grillistä? Kuinka usein kävit ja kenen kanssa? Vieläkö muistat, mitä söit ja mille maistui? Onko joku läheisesi kertonut sinulle tarinoita paikasta? Lähetä muistelusi ja nimesi sähköpostilla osoitteeseen al.ihmiset@aamulehti.fi. Laita viestin otsikoksi Sorsapuiston grilli. Julkaisemme kirjoittajan nimen tekstin yhteydessä. Lähettämällä muistelusi annat luvan tekstin julkaisemista varten. Jos sopii, liitä mukaan myös yhteystietosi mahdollista haastattelua varten. Voit liittää viestiisi myös muiden jo kadonneiden tamperelaisten tapaamispaikkojen nimiä. Minkä rakkaan paikan vanhoja kuvia ja siitä kertovia tarinoita sinä haluaisit lukea? Paikkaa voit toivoa myös ilman omakohtaisia muisteluita Sorsapuiston grillistä. Laita silloin sähköpostisi otsikoksi paikkatoive.