Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Saara Särmä kehottaa kolumnissaan korona-ajan empatiahaasteeseen: älä ryntää tuomitsemaan

On kulunut kuusi viikkoa siitä, kun viimeksi kirjoitin. Kaikki oli juuri muuttunut. Enää mikään ei muutu. Päivät toistuvat samanlaisina, on arki tai pyhä. Moni viettää entistä enemmän aikaa sosiaalisessa mediassa, kun lähes kaikkia suhteita ylläpidetään ainoastaan verkon välityksellä. Kun hermo alkaa kiristyä tilanteen pitkittyessä (en kai se ole vaan minä, jolle on käynyt näin?), tulee helposti kommentoitua normaalia kipakammin erilaisiin keskusteluihin. Ymmärrettävää. Jos haluamme auttaa toisiamme kestämään tämän erikoisen ajan läpi, on hyvä muistaa, että jatkuva oman ärtymyksen esiin tuominen ei auta kenenkään oloa. Usko pois, minulla on kokemusta. Olen nyt pari viikkoa kiukutellut itsekseni, eikä ole helpottanut yhtään. Päinvastoin. Emmi Nuorgam neuvoi viisaasti Instagram storyssaan tällä viikolla: voit tulkita jonkun sanomisia ja tekemisiä negatiivisesti tai positiivisesti. Näistä kannattaa aina valita jälkimmäinen. Enkä nyt esitä, että elämän poikkeustilan aikaan pitäisi olla pelkkää ”good vibes only” hekumointia. Kaikki tunnetilat kuuluvat elämään ja poikkeustilaan, eikä niitä pidä pakkopositiivisuudella tukahduttaa. Sosiaalisessa kanssakäymisessä olisi kuitenkin kiva, jos valitsisimme positiivisuuden ja olisimme armollisia toisillemme. Mieluummin osoittaisimme empatiaa muille, kun ryntäisimme tuomitsemaan. Ei ole helppoa. Kaikenlaiset somehaasteet ovat alkaneet ärsyttää kohtuuttomasti, vaikka niihin osallistuminen varmasti tuo monelle iloa. Yhtä lailla ärsyttää ne, jotka kirjoittavat haasteista ärsyyntyneensä. Tässä teen sitä sitten itsekin. Aina voi lopettaa itsessä ärsytystä tuottavien ihmisten seuraamisen, nythän on hyvää aikaa kuratoida omaa someaan kun ei voi istua terassilla. Voi toki laittaa myös somen hetkeksi kiinni ja mennä kävelylle (turvavälein!), lukea kirjaa (jos pystyy keskittymään), jumpata (jos jaksaa nousta sohvalta), leipoa teeleipiä (sama kun edellä), mitä näitä itsestäänselvyyksiä nyt on. Jos kuitenkin joku haaste pitäisi keksiä empatiahaastetta kannatan tässä oudossa ajassa. Niin pitkään kun tätä aikaa kestääkään. Loputtomasti, tuntuu nyt. Lohdun sanoja löysin Juha Itkosen kirjoituksesta, jonka Yle julkaisi: ”Sillä kyllähän tämä oikeasti menee ohi. Joskus tämä poikkeustila päättyy, viruskin on lopulta taltutettu, eikä maailma todennäköisesti ole loppunut. Ja vaikkei juuri nyt tunnukaan siltä, että tässä voisi käydä millään lailla hyvin, onhan sekin mahdollisuuksien rajoissa.” Ehkä loputtomuuden tunnussa on myös jotain lohdullista. Koska tänään epäonnistuin empatiahaasteessa, on minulla loputtomiin uusia mahdollisuuksia onnistua paremmin. Kirjoittaja on tutkija ja taiteilija.