Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Laura Moisio on oppinut nauttimaan esiintymisestä harjoittelemalla, mutta koronakevät peruutti levynjulkaisukiertueen – Nyt hän luo uutta mökillään Kurussa

Laura Moisio, mitä kuuluu juuri nyt? – Nyt kuuluu todella hyvää, kun olen selvinnyt koronan ensijärkytyksestä ja peruuntuneista keikoista ja voinut sulatella niitä asioita. Kun keikkoja ei ole ollut, ei ole ollut kiire mihinkään ja olen pikkuhiljaa onnistunut tekemään jotain uutta ja päässyt työhön kiinni. Työskentely on ollut yllättävän miellyttävää, kun jokin hektisyys on kadonnut elämästä. Minkä parissa olet työskennellyt viimeksi? – Olen alkanut tehdä uusia kappaleita ja suunnitella uutta julkaisua. Paineettomasti ja tyylillä ”katsotaan, mitä syntyy”. Nyt, kun on ollut aikaa, olen opetellut äänittämistä ja musiikinteko-ohjelmien käyttöä. Olen työskennellyt mökillä niin, että olen tehnyt biisejä ja sitten äänitellyt niitä itsekseni.Se on tuntunut luontevalta tekemisen tavalta nyt, kun on joutunut muutenkin ottamaan etäisyyttä muihin ihmisiin. Olen saanut paljon apuja ja vinkkejä bändissäni soittavalta Lauri Myllymäeltä . Miten koronaepidemia on vaikuttanut elämääsi? – Uusi, neljäs levyni Laulaa kun ei voi muutakaan julkaistiin maaliskuun alussa ja meillä piti alkaa laaja levynjulkaisukiertue. Se tietysti peruuntui, eli minulta ja yhtyeeni muusikoilta peruuntuivat kaikki työt. Korona tuli kaikista huonoimpaan saumaan, sillä olimme tehneet uuden levyn hirveällä vaivalla, treenasimme paljon ja keikkamyyjä oli saanut meille myytyä hienon kiertueen hyvissä keikkapaikoissa. Kaikki työt peruuntuivat tärkeimmässä kohdassa, mutta se on sellaista. Niin peruuntuivat kaikilta muiltakin muusikoilta. Millainen oma historiasi musiikin parissa on? – Aloitin pianotunnit jo ennen kouluikää ja jossain vaiheessa aloin vain tehdä omia biisejä. Musiikin tekeminen on minulla aina ollut vahvasti sidoksissa nimenomaan kappaleiden tekemiseen. Aika kauan soitin pianoa ja lauloin, ja jossain vaiheessa aloin soittaa kitaraa. Minulla ei ole ollut muita bändejä, vaan olen tehnyt aina omaa musiikkiani. Sen takia on ollut viime vuosina virkistävää olla mukana esimerkiksi Pekko Käpin K:H:H:L-yhteen levyillä ja keikoilla. Olen myös aloittanu kuorossa. On todella inspiroivaa tehdä muitakin asioita kuin omaa juttuaan. Vanhempani eivät olleet mitenkään musiikkiorientoituneita, en tiedä, mistä oma kiinnostukseni on syntynyt. Muistan itse toivoneeni, että pääsisin pianotunneille sen sijaan, että vanhempani olisivat laittaneet minut sinne. Missä vaiheessa ymmärsit, että haluat tehdä musiikkia työksesi? Miksi juuri sitä? – Se on ollut monivaiheinen prosessi. Tällä hetkellä en tee muuta kuin musiikkia, mutta on kestänyt kauan, että olen uskaltanut olla tekemättä muita asioita. Musiikki on ollut niin vahvasti mukanani aina ja se on ollut niin rakas asia, että on kestänyt kauan, että olen alkanut ajatella sitä työnä. Aiemmin olen työskennellyt kulttuurin parissa, esimerkiksi Pirkanmaan Festivaalit ry:n tiedottajana. En edes opiskellut musiikkia, vaan aivan muuta alaa. Usein, kun olen tehnyt muita asioita musiikin rinnalla, on tuntunut, että olen väärässä paikassa, vaikka työt ovatkin olleet kivoja. En tarkoita, että musiikin tekeminen olisi helppoa tai kivaa koko ajan. Varsinkin nyt koronan aikana on tullut ahdistusta siitä, ettei minulla ole mitään muuta kuin tämä. Onneksi Suomessa on ollut suhteellisen hyvin apurahoja saatavilla tai ainakin paikkoja, joista hakea. Onhan tämä ollut katastrofaalinen tilanne todella monelle kulttuurialan parissa työskentelevälle. Mitä enemmän olen tehnyt musiikkia, sitä enemmän olen saanut itsevarmuutta tekemiseen. Kun olen laittanut kaiken keskittymisen musiikkiin, oma tekijyys on alkanut kirkastua. Niissä asioissa kuitenkin kehittyy eniten, mihin laittaa eniten aikaa. Mikä on oma suhteesi esiintymiseen? – Olen ollut kova jännittäjä enkä ole hirveästi pitänyt esiintymisestä. Nykyään osaan nauttia keikoista. Tietysti ne ovat tärkeitä myös sen takia, että ei-valtavirrassa tai radiosoitossa olevalle artistille raha tulee niistä. Kaikista eniten nautin biisien tekemisestä. Esiintymisessä olen mielestäni kehittymässä. Joskus on hetkiä, jolloin en haluaisi esiintyä yhtään, mutta yleensä keikkojen jälkeen on todella hyvä olo. Nykyään olen oppinut rentoutumaan. Ehkä tärkein oivallukseni esiintymisen suhteen on ollut se, että voin olla lavalla juuri niin kuin minusta tuntuu parhaalta. Minun ei tarvitse puhua pitkiä välispiikkejä jos se tuntuu siinä hetkessä vaivaannuttavalta. Kappaleeni ovat tekemiseni ydin, niitä ihmiset tulevat keikoilleni kuuntelemaan. Entä mikä on suhteesi julkisuuteen? – Sekin on melko ristiriitainen. Riippuu julkisuudesta.Työni on julkista, joten totta kai haluan promota työtäni ja uusia julkaisuja, mutta esimerkiksi sosiaalinen media aiheuttaa minulle välillä ahdistusta. Erityisesti nyt kiertueen myötä tunsin putoavani jonkinlaiseen tyhjiöön ja tuli sellainen olo, että pitäisikö minun koko ajan olla striimaamassa jotain tai päivittämässä kuulumisiani. Nyt, kun olen saanut uusia kappaleita tehtyä ja tekemisen meininki on hyvä, minulle on taas kirkastunut, että se on se juttu, mitä teen. Tietysti on erilaisia persoonia ja erilaisia tapoja tehdä, mutta itse olen huomannut, että mitä vähemmän käytän aikaa somettamiseen, sitä enemmän minulla on kapasiteettia ajatella ja ehkä luoda jotain kiinnostavaa musiikkia. Mitkä ovat sinulle muusikon elämän parhaita hetkiä? – Ne, kun saa jonkin kappaleet aluilleen tai valmiiksi. Kun tulee tunne, että tässä on jokin juttu, että tämä on tosi hyvä. Ne ovat minun omia hetkiäni, niihin ei liity ulkopuolisten ihmisten tai yleisön reaktioita, vaan se on oma tunteeni. Se on usein hyvä merkki: jos kappaleessa on jotain, mikä resonoi itsessä vahvasti, siinä on varmasti jotain sellaista, mistä muutkin tulevat tykkäämään. Lisäksi on ihanaa, kun saa jonkin julkaisun tehtyä, sillä se on iso työ. Musiikin tekeminen on melko yksinäistä työtä, joten äänityssessiot muiden muusikoiden kanssa tai keikkamatkat bändin kanssa ovat tärkeitä juttuja. Myös se, kun keikalla näkee, että yleisössä on ihmisiä, jotka oikeasti kuuntelevat, ja tulee olo, että tässä jaetaan jokin tunne. Ne ovat todella ainutkertaisia hetkiä. Entä huonoimpia? – Huonoin puoli on se, että arki on todella vaihtelevaa. On päiviä, jolloin on todella hyvä flow, mutta sitten on myös päiviä, jolloin mistään ei tule mitään eikä saa mitään aikaiseksi. Silloin herää epäilyksiä, että kannattaako minun tehdä tätä. Ne fiilikset korostuvat myös siksi, että rahan saaminen on aina epävarmaa eikä ole itsestään selvää, että keikkoja on paljon tai että niistä saa jonkin tietyn korvauksen. Onko sinulle musiikin tekemisessä tärkeämpää sävel vai sanat? – Tällä hetkellä minusta tuntuu, että tärkein juttu on tunnelma. Panostan toki paljon lyriikan kirjoittamiseen, erityisesti sanojen sointiin. Minua kiinnostavat sävellykset, joissa tapahtuu mielenkiintoisia asioita ja joiden rakenne ei välttämättä noudattele perinteisen pop-kappaleen kaavaa. Nyt, kun tehnyt uutta musiikkia, olen yrittänyt luottaa intuitioon ja olla miettimättä liikaa, mitä sanat esimerkiksi tarkoittavat, jos ne luovat oikeanlaisen tunnelman. Missä vaiheessa musiikki on vaihtunut elämässäsi harrastuksesta päätyöksi? – Noin 1,5 vuotta sitten lopetin muiden töiden tekemisen ja päätin keskittyä vain musiikkiin. En ole koskaan kuitenkaan ajatellut musiikkia varsinaisesti harrastuksena, sillä se on ollut niin iso osa elämääni aina. Musiikin tekeminen työnä on kuitenkin syklistä. Kun tekee uutta musiikkia, ei voi keikkailla. Mahdollisesti jossain vaiheessa teen taas jotain muuta työtä, täytyy tutkailla tilannetta. Se voisi olla virkistävää. Olen tyytyväinen, että olen uskaltanut antautua musiikille. Nyt minulla on ollut aikaa keskittyä. Samalla se on huono asia, sillä tässä täytyy osata potkia itseään persuksille, sillä kukaan muu ei sano, mitä täytyy tehdä. Millaisia suunnitelmia sinulla on lähitulevaisuudessa? Entä haaveita? – Kesällä minulla on yksi keikka Oulussa. Syksyllä keikat jatkuvat, toivon mukaan. Tällä hetkellä aion keskittyä kesään, musiikin tekemiseen ja lomailuun. Minun haaveeni on tehdä musiikkia, ja sitähän minä teen koko ajan. Haaveilen siitä, että keikkoja riittää, sekä uusista sävellyksistä ja ideoista. En oikeastaan haaveile hirveästi sen enempää, en tiedä, onko se huono asia. Miten kuvailisit omaa musiikkiasi? – En tiedä... Ehkä kiinnostavia melodioita? Onko se todella tylsää? Tämä on kysymys, johon on jostain syystä aina hankalaa vastata. Taidan olla liian syvällä musiikissani, joku muu osaisi varmasti vastata tähän paremmin. Melodista lyriikkakeskeistä pop- ja folk-musiikkia, sanoisin. Mutta en halua lukkiutua liikaa mihinkään tietyn tyyliseen juttuun, musiikkini voi olla mitä vain. Millaista musiikkia olet viime aikoina kuunnellut? – Edellistä levyä tehdessä kuuntelin aika kaikuisia ja elektronisia äänimaisemia, kuten Radioheadia, mutta nyt olen palannut 1970-luvun lauluntekijämusiikkiin. Se on ollut älyttömän rauhoittavaa. Olen kuunnellut paljon Joan Baezia ja Bob Dylania . On tuntunut, että kaikki orgaaninen on ollut rauhoittavaa ja maadoittavaa. En ole halunnut kuunnella mitään kaupungin saundeja, vaan jotain maanläheisempää. Kuuntelen kyllä melkein mitä vain. Nyt, kun olen ollut paljon mökillä Kurussa, orgaanisen musiikin kuuntelu tuntuu oikealta. Sitten kun palaa kaupunkiin, kaikki muukin alkaa kiinnostaa. Se, missä paikassa olen, vaikuttaa yllättävän paljon siihen, millaista musiikkia haluan kuunnella. Mitä Tampere ja tamperelaisuus merkitsevät sinulle? – Kotia. Olen jäänyt tänne, koska minulla ei ole ollut syitä lähteä muualle. Eräänä päivänä pyöräilin ympäriinsä ja ilahduin, kun huomasin, että täällähän on jo aika paljon pyöräteitä. Enää ei tarvitse kuunnella vihaisten jalankulkijoiden huutoja, kun on ihan oma kaista mitä ajaa. Tampereella on hyvä fiilis, paljon kavereita, samanhenkisiä tyyppejä ja hyviä muusikoita, joiden kanssa työskennellä. En ole tarvinnut toistaiseksi mitään muuta. Minkälainen Tampere on musiikkikaupunkina sinun näkökulmastasi? – Täällä on monipuolisesti musiikkia ja tekijöitä. Paljon omaäänisiä tekijöitä ja hyviä keikkapaikkoja. Tykkään älyttömästi esimerkiksi Telakasta ja uudesta G Livelabista. Välillä tosin mietin, että panostetaanko täällä liikaa suuriin hankkeisiin, kuten kansiareenaan ja sen tapaisiin. Unohdetaan pienet ruohonjuuritason toimijat. Ajattelen, että kulttuuri on vähän kuin asfaltin raoista kasvavat kukat. Jos asfaltti rakoilee, ei kannata aina ajaa uutta päälle, vaan ihastella mieluummin halkeamista nousevaa elämää.