Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Norjan etumatka ladulla näyttää saavuttamattomalta: rahasta ei ole pulaa, välinehuolto pelaa – Sokerina pohjalla on Olympiatoppen, maailman paras huippu-urheiluorganisaatio

Selän henkeä etsimässä voisi olla hyvän, nostalgisen tv-sarjan nimi. Monet siitä Salpausselän kisojen hengestä puhuvat – monet pelkäävät sen hukkuneen markkinasirkuksen uumeniin. Ehkä hengellä on välillä hengitysvaikeuksia, mutta kyllä se siellä edelleen honkain ja kuusien keskellä kärkkyy ja ilmestyy esiin, kun Iivo Niskanen ja Krista Pärmäkoski spurttaavat loppusuoraa. Muistan ensimmäiset Salpausselän kisani vielä yllättävän hyvin. Olin armeijassa Hämeen ratsujääkäripataljoonassa ja tehtäväni oli "turvata" hiihtäjien menoa ladun varressa. Asemapaikkani lähellä oli Tapanilan hiihtomaja, jonka vessassa kävin välillä ottamassa päiväunet, sillä univelka painoi nuoren miehen luomia raskaasti. Kisoista ja voittajista olin perin huonosti perillä, sillä 1970-luvun lopulla ei ollut kännyköitä eikä internetiä, joiden avulla olisi pysynyt ladun varrella kärryillä tapahtumista. Kärryillä pysymisellä tarkoitettiin tuolloin armeijan kuorma-auton lavaa. Siellä meitä kuljettiin aamulla ladun varteen ja haettiin illan tullen pois. Kyydistä ei saanut pudota, eikä kesken matkaa karata. Salpausselän kisat ovat omanlaisensa merkkipaalu suomalaisessa urheilussa. Tapahtumaa voi verrata yleisurheilun Suomi-Ruotsi-maaotteluun. Molemmat ovat parhaat päivänsä nähneet, mutta niissä on yhä tiettyä tenhoa. Selän tulevaisuuden yllä uhkakuvia on enemmän kuin maaottelulla. Pelottavimpana tietysti ilmastonmuutos. Yhteisiä uhkia ovat väen väheneminen katsomoissa ja uusien tähtien kitsas esiinmarssi. Suomi porskuttaa ladulla kaukana mahtimaa Norjan takana. Norjassa kestävyysurheilu seisoo kovan perustuksen päällä. Norjalaiset ovat ulkoilmaihmisiä. He lähtevät suksilla Holmenkollenille seuraamaan hiihtokisoja, kun suomalainen nousee bussiin ja menee jäähalliin istumaan. Eroa alkaa näkyä heti kouluiässä. Norjasta tulee raakoihin kestävyystyyppisiin lajeihin nuoria, joiden verenkiertoelimistö on valmiiksi kelpo tasolla. Suomessa tilanne on toinen. Muistan, mitä mestarikävelijä Reima Salonen sanoi aikoinaan häneltä valmennusapua pyytäneestä 15-vuotiaasta tytöstä: Häntä pitäisi ensin viisi vuotta kouluttaa ja treenauttaa hitaasti niin, että hän kykenisi jonain päivänä aloittamaan oikean harjoittelun! Tänä päivänä vain harvoilla pitkäjänteisyys riittää tuollaisen reitin kulkemiseen. Norjan etumatka näyttää saavuttamattomalta: tunturien maassa rahasta ei ole pulaa, välinehuolto pelaa, takana on vuosikymmeniä treenattu koneisto eri alojen asiantuntijoineen. Sokerina pohjalla Olympiatoppen – se lienee maailman paras huippu-urheiluorganisaatio.