Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Linnan juhlat Näköislehti Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Moro Mielipiteet Tähtijutut

Uusi käänne! Huuhkajista jo lähtenyt ex-kapteeni valmis paluuseen – ”Tietenkin haluaisin olla mukana EM-kisoissa”

Suomen jalkapallomaajoukkuetta pitkään palvellut ja vuosia myös kapteenina pelanneella topparilla Niklas Moisanderilla pyyhkii hyvin Saksassa. Werder Bremenin kippari teki seuransa kanssa juuri jatkosopimuksen, joka pitää hänet Bremenissä kesään 2021 saakka. Lisäksi Moisander on vihdoin toipumassa pohjelihasvammastaan, joka on pitänyt hänet sivussa lähes koko syksyn. – Toivoin, että palaisin jo aiemmin. Huomenna pääsen mukaan harjoituksiin, se on tärkeä askel. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pelaisin sunnuntaina Woflsburgissa, Moisander kertoo saksalaislehti Bildille . Elämä Bremenissä on sujuvaa. – Minä ja perheeni viihdymme täällä. Oli selvää, että haluamme jäädä. Olen kotoisin Turusta, satamakaupungista, jollainen Bremenkin on, se vain toimii. Miksi lähtisin? 34-vuotias Moisander sanoo. ”Uskomatonta” Kaksi vuotta sitten marraskuussa 2017 maajoukkueuransa päättänyt Moisander on seurannut Huuhkajien menestystä innoissaan. – Olen erittäin ylpeä maajoukkueestamme. Tämä on uskomatonta suomalaiselle jalkapallolle, että pääsemme vihdoin mukaan suureen turnaukseen, Moisander kertoo. Moisanderilta kysytään myös mahdollisesta paluusta maajoukkueeseen. – Tein päätökseni (lopettamisesta), eikä se ollut helppo. Tietenkin haluaisin olla mukana EM-kisoissa. Se ei ole kuitenkaan minun päätökseni. Enkä edes tiedä, tarvitaanko minua ylipäänsä, Moisander tuumaa. Moisander tähdentää keskittyvänsä tällä hetkellä täysillä seurajoukkuetyöhönsä ja kuntoutumiseensa. ”Pitää miettiä” Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva kommentoi lopettaneiden maajoukkuepelaajien mahdollisia paluita aiemmin. – Totta kai ihmiset voivat muuttaa mielensä. Tapauskohtaisesti pitää miettiä ja käydä syvällistä keskustelua pelaajan kanssa, että minkä takia nyt, Kanerva tuumaili. – Ennen kaikkea täytyy kunnioittaa tässä (karsinta)projektissa mukana olleita pelaajia. Toisessa vaakakupissa on sitten se, että pitää saada paras mahdollinen joukkue. Huuhkajien keskuspuolustuksessa Paulus Arajuuri ja Joona Toivio ovat vakiintunut kaksikko avauskokoonpanoon. Veljekset Sauli Väisänen ja Leo Väisänen ovat toimineet varamiehinä.