Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kytevä palo tuhosi Papinkadulla sijaitsevan kerrostaloyksiön asuinkelvottomaksi – Kaksi henkilöä altistui palokaasuille

Tampereen Papinkadulla sijaitsevassa kerrostaloasunnossa syttyi kytevä palo lauantain vastaisena yönä. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta hieman ennen kahta. Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Pasi Saari kertoo, että ilmoituksen asiasta teki palon havainnut naapuri. Palo oli Saaren mukaan mahdollisesti saanut alkunsa päälle jääneestä hellasta, josta se oli myös levinnyt muuhun irtaimistoon. – Palo ei levinnyt rakenteisiin, mutta irtaimistoa tuhoutui reilusti siten, että asunto on asuinkelvoton, Saari kertoo. Sekä asunnon asukas että palosta hälytyksen tehnyt yläkerran naapuri altistuivat palokaasuille ja heidän vointinsa tarkastettiin paikan päällä.