Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Nuoret saavat jättää hyvästit energiajuomille – hallitus aikoo kieltää myynnin alle 16-vuotiaille

Antti Rinteen luotsaama tuleva hallitus aikoo kieltää energiajuomien myynnin lailla alle 16-vuotiailta. Aikomus löytyy hallitusohjelman kohdasta, jossa käsitellään ”Elinvoimaista ja kannattavaa elintarviketaloutta”. – Laaditaan kouluruuan kehittämisohjelma. Lisätään tutkimusta lasten ja nuorten ravitsemuksesta ravitsemuspolitiikan tueksi. Kielletään energiajuomien myynti alle 16-vuotiaille, hallitusohjelmassa lukee. Energiajuomien myynnin rajoittaminen oli jo edellisen, Juha Sipilän hallituksen selvittelyssä. Viime syksynä keskustaministerit Jari Leppä ja Annika Saarikko kertoivat huolestaan energiajuomien sisältämän runsaan kofeiinin ja sokerin vaikutuksesta nuoriin. He suosittelivat tuolloin tuotteiden ikärajaksi 15 vuotta. – Haitat kertautuvat, kun kerta-annokset ovat suuria. Yhdessä pienessä tölkissä energiajuomaa on saman verran kofeiinia kuin 2 desissä suodatinkahvia. Sokeria on paloiksi muutettuna peräti 14 palan verran. Siksi ei ole yhdentekevää, miten hyvin onnistumme hillitsemään huolestuttavan runsasta energiajuomien käyttöä nuorilla, Saarikko kommentoi asiaa tuolloin tiedotteessa. Vaikka energiajuomien myynnissä nuorille ei ole aiemmin ollut laissa kirjattuja rajoitteita, monet myymälät ovat itse päättäneet olla myymättä juomia esimerkiksi alle 15-vuotiaille. Asiasta uutisoi aiemmin tiistaina Ilta-Sanomat .