Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Uudet Vain elämää -artistit julkistettiin – Arja Koriseva kohtaa Reino Nordinin Hirvensalmella

Uudet Vain elämää -ohjelman artistit on julkistettu. Hirvensalmen Satulinnaan 11. kauden kuvauksiin lähtevät tänään tiistaina Ressu Redford , Jannika B , Reino Nordin , Arja Koriseva , Stig , Vesku Jokinen , Mariska ja Herra Ylppö . Turkulainen Ressu Redford eli Esa Mäkelä (s. 1961) tuli tunnetuksi Bogart Co. -yhtyeestä 1980-luvulla, 1990-luvulla Sound of R.E.L.S. -yhtyeestä ja on sen jälkeen luonut soolouraa. Jannika B eli Jannika Wirtanen (s. 1985) on julkaissut kolme studioalbumia, joista kaksi on myynyt kultaa. Hän on kilpaillut tv-sarjoissa Tähdet, tähdet ja Tanssii tähtien kanssa sekä toiminut tuomarina Idolsissa . Reino Nordin (s. 1983) on tullut tunnetuksi Reino & The Rhinos -yhtyeen keulakuvana ja solistina, jonka lisäksi hän on julkaissut sooloartistina kolme albumia. Nordin on myös näytellyt muun muassa elokuvissa Vuonna 85 , Hymypoika ja Ganes . Iskelmälaulaja Arja Koriseva (s. 1965) kruunattiin vuonna 1989 Tangokuningattareksi, ja seitsemän hänen pitkäsoitoistaan on myynyt vähintään kultaa. Lokakuussa 2015 julkaistiin kirja Kuningatar Arja, ammattina artisti , jonka Koriseva kirjoitti yhdessä Hellevi Poudan kanssa. Stig eli Pasi Petteri Siitonen (s. 1978) julkaisi ensimmäisen albuminsa nimellä Stig Dogg vuonna 2006. Taiteilijanimeen Stig hän siirtyi 2011 osallistuessaan kappaleellaan Laululeija Uuden Musiikin Kilpailuun. Vesa ”Vesku” Jokinen (s. 1970) tunnetaan parhaiten Klamydia- ja Kylähullut-yhtyeiden laulajana. Vuonna 2000 Jokinen julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Outo kunnia , jolla hän soitti itse kitarasooloja lukuun ottamatta kaikki instrumentit. Mariska eli Anna Maria Rahikainen (s. 1979) tuli alun perin tunnetuksi hip hop -artistina, mutta laulaa nykyään iskelmää, poppia ja jazzia. Hän on myös sanoittaja ja säveltäjä, joka on sanoittanut muun muassa Anna Puun ja Jenni Vartiaisen kappaleita. Herra Ylppö eli Frank Mäntymäki (s. 1973) on Maj Karma- ja Herra Ylppö & Ihmiset -yhtyeiden laulaja ja sanoittaja. Vuodesta 2014 hän on laulanut myös uudelleen kootussa Musta Paraati -yhtyeessä. Vain elämää -ohjelman yhdestoista tuotantokausi käynnistyy Nelosella ja Ruudussa lokakuussa. Nelonen ja Aamulehti kuuluvat Sanoma-konserniin.