Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Näin työhaluttomat saadaan pois pyörimästä järjestelmässä – lukija ehdottaa neljää vaihtoehtoa

Selasin tilastokeskuksen tilastoja aiheesta ja sieltä ilmeni, että vuonna 2018 työttömiltä lähes neljäsosalta puuttui perusasteen jälkeinen tutkinto. Toinen ongelmallinen ryhmä kaiketi ovat 50+ pitkäaikaistyöttömät. Kummankaan ryhmän kohdalla ei ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen leikkaamisella ole sanottavaa merkitystä. Täysin ammattitaidoton ei todennäköisesti ole ollut riittävän kauan töissä päästäkseen ansiosidonnaiselle ja pitkäaikaistyötön on siltä jo tippunut. Minun logiikkaani ei mahdu, miten työpaikat voisivat lisääntyä sillä, että työttömiltä viedään leipä suusta ja viimeisetkin itsetunnon rippeet, jos heidän ammattitaitonsa ei ole sitä, mitä työnantajat haluavat. Ehkä logiikka voi kasvaa ihmiselle vain riittävän tulotason myötä. Mitä, jos otettaisiin kokeiluun uusi malli? Kysytään työttömiltä, mitä juuri sinä haluat. Vaihtoehdot voisivat olla vaikka nämä: 1. Haluan töihin. Häneen kohdistetaan tehostetut ja parannetut työllistämistoimet. 2. Haluan töihin, mutta minulla ei ole koulutusta tai koulutukseni tai ammattitaitoni on puutteellinen. Hänet ohjataan työvoimapoliittiseen tai omaehtoiseen koulutukseen ammattitaidon hankkimiseksi tai sen parantamiseksi. Sen jälkeen häneen kohdistetaan tehostetut työllistämistoimet, jos se on tarpeen. 3. Haluan töihin, mutta fyysinen tai psyykkinen toimintakykyni ei sitä tällä hetkellä mahdollista. Hänet ohjataan kuntoutukseen tai hoitoon ja sen jälkeen häneen kohdistetaan toivon mukaan tehostetut työllistämistoimet. 4. En halua töihin enkä tarvitse palveluita. Hänet ohjataan eläkkeelle. Näin tilastoista saisi siivottua pois työhaluttomat, jotka vain pyörivät järjestelmässä ja työvoimapalvelut voidaan kohdistaa työhaluisille ja työntekoon tai opiskeluun motivoituneille. Kyselyn tulos olisi hyvinkin mielenkiintoista nähdä.