Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ulosajaneen raskaan ajoneuvon nosto-operaatio hidasti liikennettä 9-tiellä Tampereella

Raskaan ajoneuvon nosto-operaatio haittasi iltapäivällä liikennettä noin tunnin ajan 9-tiellä Tampereella. Teiskon liittymässä sattui liikenneonnettomuus tiistaiaamuna. Ensitiedote onnettomuudesta tuli hieman ennen kahdeksaa. Roska-auto ajoi ulos liittymästä ja päätyi kyljelleen ojaan. Pirkanmaan pelastuslaitos kertoi kello yhdeksän aikaan, että onnettomuudessa ei sattunut henkilövahinkoja. Puolenpäivän aikaan pelastuslaitos saapui paikalle nostamaan roska-autoa. Noin tunnin kestäneen operaation aikana liikenne kulki molempiin suuntiin, mutta tieosuudella oli vain yksi kaista käytössä, mistä aiheutui liikenteelle muutamien minuuttien katkoja.