Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Olli Lindholmin muistokonsertista syrjään jätetty Jussi Hakulinen yrittää kieltää kappaleidensa esittämisen – ”Myönnän että tuntui pahalta”

Jussi Hakulinen esitti jo maanantaina toiveen, ettei hänen biisejään esittäisi Yö-yhtyeen tulevissa muistokonserteissa. Yö-yhtye järjestää kolme muistokonserttia, ne ovat Porin Isomäki Areenalla 10. toukokuuta sekä Tampere-talossa 11. ja 12. toukokuuta. Jussi kokee, että hänet on jätetty niin hautajaisista kuin muistokonsertista tylysti ulos. – Totta kai odotin, että minuun otettaisiin näiden asioiden taholta yhteyttä. Toisaalta tunnen nämä nykyiset bändiläiset, niin tällainen käyttäytyminen ei tullut yllätyksenä, Hakulinen sanoi alkuviikosta. – Minulta ei mitään kyselty, eikä sanottu. – Pitäkööt konserttinsa, jos kehtaavat. Kunnioittakaa edes sitä, että jättäkää mun biisini rauhaan, Hakulinen toivoi. Asettaa ehtoja Nyt mies tehostaa sanomisiaan myös Twitterissä. – Myönnän että tuntui pahalta, ettei panokseni Yö-yhtyeen hyväksi ei ollut edes muistokonsertteihin osallistumisen arvoinen. Toivon, että bändi ja esiintyvät artistit kunnioittavat mielipidettäni jättää myös biisini ohjelmistosta pois, Jussi kirjoittaa. Samalla hän esittää bändille ovelan ehdotuksen. Bändi saa esittää Jussin biisejä hänen siunauksellaan, jos tietty ehto täytyy. – Bändillä on nyt mahdollisuus osoittaa, ettei kyse ole Ollin muiston rahastuksesta. Jos konserttien tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen, kuten Ida-syklonin aiheuttaman katastrofin hätäapuun, ovat biisini vapaasti käytettävissä. Ja myös minä, jos kelpaan?, Hakulinen kyselee. Mikäli Hakulisen biisejä ei muistokonserteissa esitettäisi, jäisivät samalla monet Yön hitit esittämättä, kuten Joutsenlaulu , Rakkaus on lumivalkoinen , Likaiset Legendat 1 , Särkynyt enkeli ja Laulu meille kahdelle. Alunperin Hakulinen itse suunnitteli muistokonserttia Olli Lindholmin kunniaksi. Hakulinen olisi halunnut tehdä sen Yön alkuperäiskokoonpanon kanssa. – Tarkoitus nimenomaan oli, että se olisi ollut yksi konsertti ja tuotto olisi mennyt hyväntekeväisyyteen, Hakulinen korosti tilannetta jo aiemmin.