Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu alkaa ensi vuonna – Myös Tampere on kiinnostunut, mutta haastava taloustilanne voi olla este: ”Päätöksiä pitäisi tehdä jo marraskuun tienoilla”

Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun vuosina 2021–2024 ja se on tarkoitettu tarkoitettu vuosina 2016 ja 2017 syntyneille lapsille. Kaksivuotisen esiopetuksen piiriin pyritään saamaan 10 000 lasta. Kokeiluun osallistuvat kunnat ja toimipaikat valitaan otantana. Opetus- ja kulttuuriministeriö kertoo tiedotteessaan, että kokeilun tarkoituksena on vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa ja kehittää esiopetuksen laatua ja vaikuttavuutta. Kokeilulla selvitetään lisäksi esi- ja alkuopetuksen välisiä jatkumoita ja perheiden palveluvalintoja. Tavoitteena on saada tietoa kaksivuotisen esiopetuksen vaikutuksista lasten kehitys- ja oppimisedellytyksiin, sosiaalisiin taitoihin ja terveen itsetunnon muodostumiseen. Kokeiluun osallistuville kunnille korvataan kaksivuotiseen esiopetukseen osallistuvien lasten määrän mukaisesti ensimmäisestä vuodesta aiheutuvat lisäkustannukset kunnan keskimääräisten esiopetuskustannusten ja varhaiskasvatusmaksujen menetyksen mukaisesti. Tampereella kiinnostusta, mutta raha voi olla este Tampereen kaupungin kasvatus- ja opetuspäällikkö Kristiina Järvelä pitää tärkeänä sitä, että oppivelvollisuus laajenee nuoremmille. Hän kertoo, että asiasta on keskusteltu Tampereella jo pitkään, mutta sen mukanaan tuomat kustannukset arveluttavat kaupungin haastavassa taloustilanteessa. – Vaikka hyödyt esimerkiksi syrjäytymisen estämisessä ovat merkittävät, asiakasmaksuihin kohdistuvat tulojen menetykset ovat se suurin syy, miksi asia on jäänyt keskusteluasteelle. Järvelän mukaan hyötyjä olisi myös esimerkiksi se, että lasten eri herkkyyskaudet pystyttäisiin ottamaan oppimisessa huomioon samalla, kun kotien taustoissa olevat erot eivät korostuisi myöhemmässä vaiheessa. Järvelä sanoo, että vaikka hankkeeseen osallistuminen vaatisi kustannuksia, asiasta tullaan varmasti käymään keskustelua. Järvelän mukaan asian esiin nostamisella on myös kiire. – Poliittisia päätöksiä asiassa pitäisi tehdä jo marraskuun tienoilla, sillä haku esiopetukseen alkaa jo tammikuussa. Kaikki mukaan? Mutta mitä se käytännössä tarkoittais, jos Tampere olisi mukana kokeilussa? Tarkoittaisiko se sitä, että oppivelvollisuus ja velvoittava läsnäolo alkaisi tuhansilla lapsilla vuotta aikaisemmin? Järvelä sanoo, että, vaikka esiopetuksen kohdalla ei puhuta esimerkiksi läsnäolopakosta, tavoitteena olisi se, että osallistuminen olisi koko kaupungin kattava. – Varsinkin siinä tapauksessa, jos koko kaupunki olisi mukana.