Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Erikoislääkäri vastaa vastaa tinnitusta käsittelevään kirjoitukseen: ”tinnitusta ja sen hoitoa tutkitaan aktiivisesti myös Suomessa”

Valoa ja auringon paistetta mustan aukon sijaan. Onneksi tinnituksen ja kuulon tutkimuksen tila ei ole niin synkkä kuin Paavo Manninen epäilee kirjoituksessaan (AL 20.9.). Tinnitusta ja sen hoitoa tutkitaan aktiivisesti myös Suomessa (H.Sahlsten väitöskirja 2019). Uusien hoitomenetelmien ja sairauksien syntymekanismien tutkiminen on pitkäjänteistä työtä. Kuulosairauksien hoidon merkitys kasvaa koko ajan. Esimerkiksi dementialle altistavista yksittäisistä tekijöistä, joihin on mahdollista vaikuttaa, kuulo on merkityksellisin (The Lancet 2017). Vaurioituneita kuuloaistin soluja on pystytty jo korjaamaan niin Euroopassa (A.Emptoz, ym. PNAS 2017) kuin Yhdysvalloissakin (WW. Chien, Mol.Ther. 2015). Tosin geeniterapia ei vielä vuosiin tule olemaan arkea kuulosairauksien hoidossa. Vaurioituneen kuuloaistielimen korvaaminen sisäkorvaistutteella sen sijaan on ollut arkea jo yli 20 vuoden ajan Tampereellakin. Muita aisteja kuin kuulo ei ole vielä pystytty korvaamaan istutteella tai muulla hoitomenetelmällä, siten että hoito olisi vakiintunutta. Sisäkorvaistutetta voidaan hyödyntää tinnituksen hoidossa, mikäli potilaalla liittyy tinnitukseen vaikea kuulovamma. Kuten moneen muuhunkaan sairauteen, tinnitukseen ei ole tällä hetkellä parantavaa hoitoa. Useiden sairauksien hoito edelleen liittyy oireiden haittojen lieventämiseen. Hoitomenetelmät kehittyvät koko ajan. Mikäli tinnitukseen liittyy muita oireita tai löydöksiä, voi olla tarpeen suorittaa tarkempia tutkimuksia. Näin tulisi toimia esimerkiksi toispuoleisen kuulonaleneman ja tinnituksen yhteydessä. Apua tinnituksen kanssa kamppailevalle löytyy varmimmin keskus- ja yliopistosairaaloiden kuulokeskuksista. Yksityis- ja kolmannen sektorin puolella toimii myös päteviä tinnituksen hoitoon ja kuulon huoltoon koulutettuja terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Kirjoittaja on korva-, nenä, ja kurkkutautien sekä audiologian erikoislääkäri TAYSin Kuulokeskuksessa.