Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kaikki Pirkanmaan seitsemän ABC-liikennemyymälää avataan kesäkuun alussa – yksi asia hallituksen linjauksessa saa kritiikkiä

S-ryhmä avaa kesäkuun alussa suuren osan ravintola- ja liikennemyymäläverkostostaan. Kaikki Pirkanmaalla olevat seitsemän ABC-liikennemyymälää avataan kesäkuun alussa. Lisäksi Kolmenkulman ja Toijalan ABC:t laajentavat aukioloaikansa ympärivuorokautiseksi. Lahdesjärven ABC on ollut koko ajan auki 24 tuntia vuorokaudessa. – Yksityiskohtia, kuten noutopöytien kohtaloa, hiotaan vielä, toimialajohtaja Mikko Hautasaari Pirkanmaan osuuskaupasta sanoo. ABC-liikennemyymälöiden lisäksi Pirkanmaalla on useita polttonesteasemia sekä Viinikan palveluasema. Kritiikkiä yhteen linjaukseen: yöllä ravintolan oltava kiinni ABC-ketjun johtaja Harri Tuomaala sanoo, että Suomessa paikkakuntien välillä tulee olemaan eroja, jokainen tapaus katsotaan erikseen. – Ensimmäinen viikko näyttää, miten asiakkaat reagoivat, Tuomaala sanoo. Hän ymmärtää, miksi hallitus asetti tiukat rajoitukset ravintoloille. Tuomaala kuitenkin kritisoi, että koko ravintolakenttää käsiteltiin yhtenä kokonaisuutena, eikä erityispiirteitä otettu huomioon. ABC-ketju ei voi rajoitusten vuoksi tarjota ruokaa sisätiloissa yöllä matkustaville. – Meillä on kuitenkin asiakkaita vähemmän yöllä, Tuomaala sanoo. Yöravintolat todennäköisesti auki viimeiseksi Tampereella olevien Sokos Hotellien yhteydessä on useita ravintoloita, kuten Amarillo ja Moro-baari. Hotellitoiminnasta vastaavan Sokotelin toimitusjohtajan Jarkko Härmälän mukaan yksityiskohdista tiedotetaan julkisuuteen keskiviikkona. Tampereella Hotelli Ilves on ollut auki koko ajan. Ilveksen yökerhoa ei avata vielä tässä vaiheessa. – Yöravintolat avataan todennäköisesti viimeisenä, sanoo ketjujohtaja Harri Ojanperä SOK:n matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta. Hän viittaa hallituksen aukiolorajoituksiin. Kesäkuussa avataan lounaspaikat ja helpon syömisen ravintolat. Ojanperä kaipaa valtiovallalta rohkaisua, että ihmiset uskaltavat palata ravintoloihin. – Toivon selvää ulostuloa siinä, että Suomi on suomalaisille turvallinen matkailumaa ja että ravintoloissa on turvallista käydä. S-ryhmä kertoo, että kaikissa sen toimipaikoissa noudatetaan tehostettua hygieniaa sekä turvallista asiointia edistäviä toimenpiteitä, kuten kassapleksejä ja etäisyydestä kertovia tarroja. Tarjolla on käsidesiä. Ravintoloissa asiakaspöydät ja istumapaikat sijoitellaan riittävän kauas toisistaan. Hotelleissa puolestaan on huonesiivousta tehostettu merkittävästi. Ravintola- ja matkailualalla on merkitystä koko Suomelle. – Jokainen euro kotimaiseen matkailuun on euro Suomen elpymiseen, Ojanperä sanoo. 1.6. aukeavat nämä Pirkanmaan osuuskaupan ravintolat Tampereella Hovipoika Kivenheitto Osuusravintola Oksat Patio Public Corner Puisto Sokos Herkku Sokos 4. kerros Tiikerihai Viheriö Sokos Hotellien yhteydessä olevien ravintoloiden aukeamisesta tiedotetaan keskiviikkona 20.5.