Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tamperelainen tubettaja vastuuseen livelähetyksiensä solvauksista ja tahallaan aiheuttamastaan palohälytyksestä

Sekavista ja usein sivullisia kiusaavista livelähetyksistään tunnettu tamperelainen tubettaja on tuomittu kahden livelähetyksensä aikana tapahtuneista rikoksista. Elokuussa 2019 mies kuvasi Youtube-livelähetystä Subwayssa niin, että myyjä oli videolta selvästi tunnistettavissa. Liven seuraajat saattoivat maksusta saada kirjoittamiaan viestejä kuulumaan tubettajan kännykästä. Tubettaja piti kännykkää niin kovalla, että erittäin halventavat viestit olivat selvästi kuultavissa. Viestit olivat pääosin sisällöltään seksuaalissävytteisiä. Myyjänä toiminut nainen pyysi monta kertaa, että tubettaja lopettaisi kuvaamisen, mutta tubettaja ei suostunut siihen. Hän ei katkaissut lähetystä tai pannut kännykkää äänettömälle. Ääniviestien lisäksi myyjää solvattiin livelähetyksessä kirjoitetuilla kommenteilla. Välillä tubettaja naureskeli ääniviestille, ja välillä hän sanoi naiselle: ”Älä kuuntele.” Oikeus huomautti, että naisella ei ollut kesken työtehtäviensä mahdollisuutta poistua tilanteesta eikä hän voinut estää kuvausta mitenkään. Vastaaja taas suhtautui törkeyksiin täysin välinpitämättömästi. Livelähetystä seurasivat vähintään sadat ihmiset. Lähetyksestä tehtyjä klippejä ovat nähneet kymmenet tuhannet katsojat. Oikeuden mukaan tubettaja mahdollisti viestien lähettämisen ja oli siten vastuussa niistä. Tämän takia hän syyllistyi teollaan kunnianloukkaukseen. Turha palohälytys Syyskuussa tubettaja teki kotonaan livelähetystä, kun joku hänen seuraajansa kehotti häntä puhaltamaan sähkötupakan savua palohälyttimeen. Tubettaja teki näin ja aiheutti automaattisen palohälytyksen. Tubettaja soitti hätäkeskukseen sekavan puhelun muttei kertonut edes osoitettaan. Tämän jälkeen hän toisteli ”lasku on tulossa” ja ”palokunta tulee”. Palokunta tulikin paikalle ja totesi, että kyse oli väärästä hälytyksestä. Tästä teosta käräjäoikeus tuomitsi tubettajan perättömästä vaarailmoituksesta. Vuonna 1997 syntynyt mies tuomittiin teoistaan 80 päiväsakkoon, joista kertyy hänelle maksettavaa 720 euroa. Hänet velvoitettiin korvaamaan Subwayn myyjälle henkisestä kärsimyksestä 2 000 euroa. Tuomio on lainvoimainen. Mies on ansainnut videoillaan tuhansia euroja.