Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampereen päiväkotilapset jaetaan pienryhmiin, alle kolmannes paikalla: ”Lapset ovat todella muutoskykyisiä”

Karkean arvion mukaan tamperelaisten päiväkotien lapsista kolmannes oli keskiviikkona päivähoidossa, kertoo Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksen päällikkö Elli Rasimus . 2000 eskarilaisesta paikalla on ollut noin kymmenes, eli noin 200 lasta. Rasimuksen mukaan päiväkodit ovat avoinna eikä hoidolle vaadita perusteita, mutta vanhempia, joilla siihen on mahdollisuus, kannustetaan hallituksen linjauksen mukaisesti pitämään lapset kotona. Paikalla olevien lasten kanssa tehdään tavallisia asioita. Ainoa muutos on, että lapset jaetaan pienryhmiin, jotta lähikontakteja ei tulisi niin paljon. Lisäksi käsihygieniaan on kiinnitetty enemmän huomiota neuvomalla lapsia pesemään kädet tarkasti. Rasimuksen mukaan päiväkotien otepintoja, eli esimerkiksi ovenkahvoja pestään aiempaa tiuhemmin. Lapsia tilanne ei ole juuri hämmentänyt. – Ei ole tullut ongelmatilanteita. Lapset ovat todella muutoskykyisiä, Rasimus sanoo.