Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Poliisi valvoi erityisesti kevyttä liikennettä Tampereella – Lopputuloksena lähes 590 suullista huomautusta, kymmeniä rikesakkoja ja kaksi tavoitettua etsintäkuulutettua

Yli 600 ihmistä joutui vähintään poliisin puhutteluun viime viikolla, kun Sisä-Suomen poliisi valvoi liikennettä Tampereella. Liikenneyksikön ylikomisario Jari Näkki toteaa poliisin tiedotteessa, että valvonnalle on tarvetta kaupungin lukuisten liikenteen poikkeusjärjestelyiden vuoksi. Poliisi keskittyi erityisesti kevyen liikenteen seurantaan. – Osittain liikenteenohjauksessa on puutteita, mutta suurin syy tilanteeseen on tietenkin se, että ihmiset eivät noudata sääntöjä. Valvontaa tehtiin viime viikolla kolmen päivän ajan Tampereen keskustassa ja sen läheisyydessä. Lisäksi valvontaa suoritettiin myös sellaisissa paikoissa, joista on tullut kaupunkilaisilta valvontapyyntöjä. Kaikkiaan poliisi antoi valvontansa aikana seitsemän rangaistusvaatimusta, 37 rikesakkoa ja 586 suullista huomautusta. Ylivoimainen osa näistä kohdistui juuri kevyeen liikenteeseen. Poliisi tavoitti myös kaksi etsintäkuulutettua ja antoi tiedoksi kuusi haastetta. Näkin mukaan poliisi aikoo tehdä liikenteen valvontaiskuja jatkossakin.