Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

KRP epäilee: Kuopion miekkasurmaaja suunnitteli vieläkin suuremman väkijoukon tappamista

Keskusrikospoliisi tutkii Kuopion koulusurmaan liittyviä tapahtumia myös törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluna. Vuonna 1994 syntyneen savolaismiehen teoista on kulunut vajaa kuukausi, ja kuulusteluissa on ilmennyt syytä epäillä, että hän suunnitteli väkivaltaisuuksien kohdistuvan vielä muihinkin ihmisiin vahingoittamiensa lisäksi. – Kuulusteluja jatketaan normaalisti. Teemme jo pöytäkirjan rakennetta. Mutta kuulustelujen sisällöstä ei tässä vaiheessa kerrota, eikä myöskään siitä, mikä motiivi on, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Olli Töyräs sanoo. Joel Marinia epäillään lisäksi murhasta ja yhdeksästä murhan yrityksestä. Kaikki väkivalta tapahtui Savon ammattiopiston väistötilaluokassa Hermanin kauppakeskuksessa. Epäilty poistui luokasta, kohtasi ensimmäiset poliisipartiot ja syyttäjän mukaan yritti hyökätä teräaseensa kanssa kohti poliisia. Poliisi ampui miestä virka-aseella ja etälamauttimella ja käytti vielä poliisikoiraa, kun kohdehenkilö teki yhä vastarintaa. Kouluiskussa oli samoja piirteitä kuin Jokelan ja Kauhajoen surmissa 2007 ja 2008. Poliisin tutkimuksissa on varmistunut, että mies yritti sytyttää surmaluokan palamaan. – Luokassa sytytettiin tulipalo, jossa käytettiin hyväksi syttyvää nestettä. Mistä ne ovat peräisin, sitä tutkitaan. Epäillyn kotoa löytyi kotietsinnässä polttopullotarpeistoa. Mielentilatutkimukseen vielä ennen käräjiä? Puolustusasianajajaksi määrätty Matti Niiranen kertoi lokakuun alkupuolella, että pitää mielentilatutkimusta erittäin todennäköisenä . Joissakin rikostapauksissa mielentila voidaan määrätä tutkittavaksi jo selvästi esitutkinnan aikana. Töyräs kertoo, että asiasta ei ole vielä tullut vaatimuksia tai käräjäoikeuden määräystä. – Mielentilatutkimusta voi hakea syyttäjä tai epäillyn avustaja. Siitä ei ole tehty linjausta, mutta lienee odotettavissa, että tällainen saattaa tulla. Se ei ole kuitenkaan poliisin käsissä eikä tämän päivän asia. – Meillä on kuulustelut kesken, ja kun ne on saatu hoidettua, se voi tulla kysymykseen. Kuopion koulusurmatapauksessa on nostettava syyte 13. helmikuuta 2020 mennessä. Mielentilatutkimukseen puolestaan kuluu noin kaksi kuukautta. Väkivallanteko tapahtui oppilaitoksessa yllättäen. Epäillyn ei tiedetä esittäneen ennakkouhkausta. Uudesta rikosnimikkeestä kertoi ensimmäisenä Lännen Media .