Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampere lähettää kaikille 70 vuotta täyttäneille koronakirjeen

Tampereen kaupunki lähettää kaikille kotona asuville 70 vuotta täyttäneille tamperelaisille ja orivesiläisille kirjeen, jossa kerrotaan koronaviruksen leviämisen ehkäisyyn liittyvistä varotoimista, kaupungin tarjoamista palveluista ja neuvontanumeroista. Kaupunki haluaa varmistaa kirjeellä, että kaikki ikääntyneet saavat tietoa koronaviruksen toimintaohjeista sekä tarvitsemansa avun kotiinsa karanteenin aikana. 35 200 asukkaalle lähetetty kirje sisältää pormestari Lauri Lylyn allekirjoittaman saatekirjeen lisäksi koronavirukseen liittyviä ohjeita muun muassa oman toimintakyvyn ylläpitämiseen kotioloissa sekä tietoa siitä, miten voi suojata sekä itsensä että läheisensä tartunnalta. Mukana on myös yhteystietoja palveluihin, joista saa apua. Kirjeet ovat perillä viimeistään pääsiäisen jälkeisellä viikolla. - Tällä tavalla saamme jaettua kirjalliset ohjeet ja yhteystiedot, joita voidaan hyödyntää kotioloissa pidempään. Myöskään kaikki eivät käytä nettiä, toteaa pormestari Lyly. Tampereen kaupungilta otetaan yhteyttä kotona asuviin veteraaneihin myös puhelimitse. Peurankallion lähitorin työntekijät soittavat kaikille Tampereen ja Oriveden veteraaneille ja järjestävät heidän tarvitsemansa avun. Myös valtioneuvosto lähettää kansalaiskirjeen koronaviruksesta kaikkiin koteihin. Kirje on perillä viimeistään 9.4.2020. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön laatimalla kansalaiskirjeellä pyritään varmistamaan, että jokainen kansalainen saa tietoa koronaviruksesta ja virukseen varautumisesta.