Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Raipe Helminen ja Pekka Saravo vielä lähtökuopissa – Aamulehden Jukola-haaste tuottaa uudelle lastensairaalalle tärkeän rahapotin

Nyt tarkkana, tamperelainen jääkiekkoväki: pelastetaan Raimo Helminen ja Pekka Saravo . Kiekkoikonit ovat mukana Aamulehden julkkisjoukkueessa, joka osallistuu kesäkuussa suunnistusvuoden kohokohtaan eli Jukolan viestiin. Samalla joukkue kerää varoja Taysin uudelle lastensairaalalle. Jukolaan osallistuu myös Aamulehden lukijajoukkue, jolla on sama missio. Vappuun mennessä kahden joukkueen suunnistajat olivat onnistuneet haalimaan taakseen tukijoita niin, että yhteissumma lastensairaalalle oli jo komeat 30 000 euroa. – Aikaa on vielä puolitoista kuukautta, joten potti kasvaa tuosta. Ajattelen, että 40 000 euroa voisi olla oiva tavoite, Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n toiminnanjohtaja Susanna Lohiniemi myhäilee. Tai miksei tavoite voisi olla tuotakin suurempi, kunhan Helmisen ja Saravon pelastusoperaatio pääsee vauhtiin. Kaksikko ei ole vielä ehtinyt saada nimeksikään tukijoita. Lohiniemi ei houkuttelusta huolimatta halua miehiä moitiskella. Hän ymmärtää, että kevät on kiekkoväelle kiireistä aikaa. – Kumpikin on käynyt treeneissä. Arvokasta on jo se, että he ovat kasvoillaan julistautuneet meidän tukijoiksemme. Ja he ovat opetelleet suunnistamaan. Onhan sekin kova juttu. Sentään leikkisään sormen heristykseen Lohiniemi taipuu. – Uskon kuitenkin vakaasti, että rahoittajaliikenne vilkastuu, kun tapahtuma on lähempänä ja Jukolan viestistä aletaan puhua enemmän. Hyvä kirittäjä herroille voisi olla Tampere-talon johtaja Paulina Ahokas . Muutama viikkoa sitten uutisoitiin, että hän oli houkutellut mukaan neljä tamperelaista ICT-alan firmaa. Joukko on komistunut vielä kolmella, kun Decens, Elmo ja Futurice ovat mukana. – Suunnistus on ICT-alan ihmisten kultainen laji jostain syystä. Jukolan viestissäkin on valtava määrä insinööriporukkaa. Lohiniemi selittää firmojen intoa. Kohti miljoonaa euroa Jukolassa hyvää tekevät Aamulehden joukkueet ovat osa suurempaa kokonaisuutta. Taysin uusi lastensairaala luovutetaan rakennuttajalta sairaanhoitopiirille toukokuun aikana. Ensimmäiset potilaat sairaala saa syyskuussa. Tampereen Lastenklinikan Tuki on tähän mennessä kerännyt sairaalalle 850 000 euroa. Tavoite on miljoonassa. – Se näyttää varsin mahdolliselta. Vuoden loppuun mennessä miljoona euroa on kasassa varmasti, jos mitään ihmeitä ei tapahdu, Lohiniemi sanoo. Tukiyhdistyksen rooli uudessa lastensairaalassa liittyy väljästi ottaen pienten potilaiden viihtyvyyteen. Sitä parannetaan muun muassa leluilla ja lasten mitoille räätälöidyillä kalusteilla sekä tutkimus- ja hoitolaitteilla. Tai tieteiselokuviin viittaavalla uudella teknologialla. – Vastasyntyneiden teho-osastolle hoitomoduulien ympärille tulee älylasiseinät. Ne pystytään napin painalluksella himmentämään läpinäkymättömäksi maitolasiksi. Näin perheet saavat yksityisyyttä. Nyt keskoskaapit ovat vierekkäin samassa tilassa, Lohiniemi kertoo. Lisää hyvinvointia Mitä sitten saadaan sillä potilla, jonka Aamulehden lukija- ja julkkisjoukkueet keräävät? – Olemme alustavasti keskustelleet siitä, että satsaamme edelleen viihtyvyyspuoleen ja otamme siihen mukaan urheilijoitakin kiinnostavan lapsipotilaiden hyvinvoinnin sekä sairaala-arjesta hengähtämisen. Käytännössä se voisi tarkoittaa vaikkapa toimintaa, johon voi vaivattomasti osallistua, vaikka yksi perheenjäsen olisikin sairaalahoidossa, esiintyjiä sairaalaan tai kuntosalikäyntejä niille vanhemmille, joiden lapsi on pitkään sairaalassa. – Ylipäätään kyse on siis hyvinvointiin korvamerkitystä rahasta. Jukola-haasteeseen osallistuu 23 Aamulehden lukijaa, joista kootaan useita joukkueita. Lisäksi mukana on kahdeksan hengen julkkisjoukkue, johon kuuluvat Paulina Ahokas, Miikka Seppälä, Jussi Tuulensuu, Raimo Helminen, Tommi Evilä, Pekka Saravo, Jenni Ahola ja Mari Walls. Jukola-haaste on Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n, Kooveen ja Aamulehden yhteinen projekti. Joukkueet ovat harjoitelleet viime syksystä asti Kooveen suunnistajien valmennuksessa. Jukolan viesti kisataan 15.–16. kesäkuuta 2019 Kangasalan metsissä. Tukijaksi pääset helposti osoitteessa: lahjoitalapsille.fi