Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Marinin politiikasta on nähty vasta raapaisu

Tamperelainen Sanna Marin valittiin sunnuntaina sdp:n puheenjohtajaksi ilmoitusluonteisesti vailla minkäänlaista draamaa. Sitä voidaan pitää jopa vaihteluna, sillä takana on myllerrysten vuosi. Vielä vuosi sitten eduskuntavaalien Tampereen ääniharava Marin oli tuore Rinteen hallituksen liikenne- ja viestintäministeri, joka joulukuussa nousi puolueensa tiukassa ehdokasvaalissa pääministerin paikalle. Uudessa roolissaan Marin ehti toimia vain viikkoja, kun koronaviruspandemia iski. 16 maaliskuuta hallitus totesi yhdessä tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa ja valmiuslait otettiin käyttöön. Viimeksi sdp järjesti puoluekokouksensa Tampere-talossa vuonna 2002. Puheenjohtajaksi valittiin Paavo Lipponen neljättä kertaa peräkkäin. Hän ehti olla pääministerinäkin kahdeksan vuotta. Tampereen valintaa seuranneena vuonna Lipponen joutui tosin luovuttamaan pääministerin salkun keskustan Anneli Jäätteenmäelle. Tällä hetkellä Suomi ja maailma näyttävät hyvin erilaisilta. Yhteistä on muun muassa se, että edessä on vaalikevät. Ensi keväänä äänestetään kuntavaaleissa isojen kysymysten keskellä. Kuntien talous on kurimuksessa, sote-ratkaisua sorvataan edelleen ja työllisyyteen pitäisi löytää nopea täsmälääke Sunnuntaina Tampere-talossa myös väläytettiin mahdollisuutta harkita kuntavaalien siirtämistä, jos koronavirustilanne pahenisi. Vaalien siirtämiseen ei pidä ryhtyä kevyin perustein, sen sijaan pitää etsiä tapa käydä vaalityö ja äänestää mahdollisimman turvallisesti. Kamppailu koronavirusta vastaan on leimannut Marinin työtä pääministerinä. Emme ole vielä oikeastaan edes nähneet, millainen johtaja hän olisi normaalioloissa. Jo sunnuntaina Marin sanoi, ettei aio ajaa puolueessaan isoja muutoksia. Entä sitten Suomen politiikassa? Tuore puheenjohtaja pitää linjapuheensa maanantaina iltapäivällä. Marin on luvannut esitellä puheessaan muun muassa hallitusohjelman vaatimia työllisyyskeinoja. Suomen kannalta noilla keinoilla on iso merkitys. Koronaviruksen vaikutus Suomen talouteen on ajanut yrityksiä vaikeuksiin ja lomautukset tai työttömyys ovat saattaneet romauttaa monen perheen talouden. Toistaiseksi Suomi on selvinnyt pandemiasta jopa odotettua paremmin, mutta olotila ei välttämättä ole pysyvä.