Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Sankarin kunnari olisi edellyttänyt nopeampia jalkoja – Manse tarvitsi taas Malisen ratkaisuja

Ei kai taas? Tamperelainen pesäpalloyleisö huokaisi syvään, kun Kankaanpään Maila sai toisen jakson johtojuoksun isäntien harhaheitosta. Halpoja virheitä on nähty tänä kesänä jo ihan tarpeeksi. Ne ovat maksaneet sarjanousija Manse PP:lle lukuisia Superpesis-pisteitä. Siksi sarjatilanne on mikä on. Mutta mikä parasta – karvaat takaiskut eivät ole lamaannuttaneet kovia kokenutta tamperelaistulokasta. Ne ovat sisuunnuttaneet. Tiistai-ilta toi hienon todisteen. Manse nousi tukalasta tilanteesta 1–0 (2–2, 2–1) -voittoon ja löi KaMan kauden keskinäisissä kohtaamisissa voitoin 3–1. Sytyttäjäksi tarvittiin taas kokenutta jokerilyöjää Tommi Malista – kuinkas muutenkaan. Kamppailun käänne tuli niin mykistävällä sivalluksella, ettei edes sankari ymmärtänyt suorituksen suuruutta samantien. Pallo putosi aivan kolmospuolen takakulmaan. Siihen kuuluisaan postimerkkiin, jos tätä termiä käytetään pesäpallossa. – Kerran näinkin päin. Useampi samaan kohtaan suuntautunut lyönti on pudonnut hitusen rajojen ulkopuolelle, Malinen tuumi. Kolmospesällä kärkkynyt Tuomas Tuohisaari ehti lönkötellen kotiin, mutta lähtöänsä vitkutelleen Malisen kunnari jäi muutaman metrin vajaaksi. Olisiko pitänyt lähteä ripeämmin? – Varmaan olisi. Mutta en tiedä, olisinko ehtinyt, vaikka olisin sännännyt matkaan heti. Olen sen verran hidas. Nopeus ei kuulu valtteihini, Malinen heitti. Mansen voittojuoksu syntyi Maliselle tällä kaudella tutusta tilanteesta – kolmannella lyönnillä kahden palon tilanteessa. – Ei muuta kuin pallo maahan ja paine ulkokentälle. Onneksi kaveri avusti hiukan tällä kertaa. Malisen lyönnit takasivat Manselle kauden toisen kotivoiton ja pitivät pudotuspelitoiveet yhä elossa. Kahdeksanteen sijaan on nyt matkaa neljä pistettä. Manse pystyi kaatamaan KaMan, vaikka koko Superpesiksen kärkilyöntitilastoa johtava Juuso Myllyniemi puuttui vahvuudesta. – Juuso oli kipeänä. Toivottavasti saamme hänet jo viikonlopun Itä-Suomen kiertueelle, Mansen pelinjohtaja Matti Iivarinen kommentoi. Mansen jokerietenijä Timo Torppa meni kentälle kaikilla yrityksillään ja toi yhden juoksun. Hienoja koppeja napsinut Leevi Lehto loisti ulkopelissä lukkari Petteri Alasen rinnalla.