Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Koiranomistajat tarvitsevat koulutusta – Tyypillinen näky kadulla on, kun turhautunut ihminen nykii koiraa kaulapannasta

Koiria hankitaan koko ajan enemmän ja koiranomistajien joukossa on valitettavan paljon sellaisia, joilla ei ole riittävää käsitystä koiran perusominaisuuksista. Tyypillinen näky kadulla on, kun turhautunut ulkoiluttaja nykii koiraa kaulapannasta ikään kuin kostoksi vetämisestä – jopa silloin, kun koira ei vedä, kuten liikennevaloissa. Järkyttävin tapaus sattui eräänä sunnuntaina Sorsapuiston kirpputorilla, jossa mies piti koiraansa niin tiukasti ja niin lähellä itseänsä, että koira ei saanut henkeä ja lopulta joutui kakistelemaan kurkkuaan pitkään, jotta sai taas hengitettyä. En ihmettele, jos koira sai vaurion kurkkuunsa. Koira oppii seuraamaan, kun se sille opetetaan. Oppia tarvitsee sitä ennen kuitenkin itse koiranomistaja. Väkivalta ja voimankäyttö eivät kuulu koirankoulutukseen. Voimankäyttäjät ovat varmaan jo käytännössä huomanneetkin, että vetäminen ei sillä tavoin lopu. Siitä huolimatta he jatkavat koiransa satuttamista nykimällä kaulapannasta tai muulla tuskaisella ja ymmärtämättömällä tavalla. Koiran hankkijoilta pitäisi mitä pikimmiten edellyttää koiranajokortti tai vastaava koulutus, jossa lemmikin pitämisen perusasioita käydään läpi. Sen lisäksi koiran yksinolemisen määrä tulisi rajoittaa kuuteen tuntiin, samoin kuin Ruotsissa tehdään. Koiran hankkijan tulisi miettiä asioita aina myös koiran kannalta. Pätevä vastaus ei ole, että koira tottuu kaikkeen. Voimankäyttö, jatkuva yksinolo tai epäselvä johtajuus eivät ole koiran valinta. Se on vain pakotettu tekemään sitä, mihin omistaja sen taivuttaa.