Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Mäntän henkirikos: Kaksi miestä vangittiin todennäköisin syin taposta epäiltynä – kolme edelleen kiinniotettuna

Käräjäoikeus vangitsi maanantaina kaksi vuonna 1985 syntynyttä miestä Mäntässä lauantaina paljastuneesta henkirikoksesta epäiltynä. Miehet vangittiin todennäköisin syin taposta epäiltynä. Uhri on 1980-luvun puolivälissä syntynyt mies. Henkirikos paljastui Mäntän Mustassalahdessa lauantaina 8. helmikuuta. Tapaus tuli poliisin tietoon, kun se hälytettiin paikalle yksityisasuntoon, jossa henkirikos oli tapahtunut. Poliisi otti yksityisasunnosta kiinni kaksi miestä ja kolme naista. Tapauksen tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Jari Kinnunen kertoi Aamulehdelle maanantaina, että kahden vangitun lisäksi kolme naista on edelleen kiinniotettuna. Kinnusen mukaan tapauksen tutkinta on kesken, eikä hän kommentoi asiaa tätä enempää ennen keskiviikkoa. Poliisi tutkii asiaa tappona ja pahoinpitelynä. Kinnusen mukaan rikosnimikkeet voivat kuitenkin täsmentyä tutkinnan edetessä.