Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Ainutlaatuisessa metsäpäiväkodissa opitaan luonnon kunnioitusta, eikä leluja tarvita – päiväunetkin nukutaan hämeenkyröläisessä metsässä

Neulaset valuvat kuin sade pikkuisen Kertun sormista. Hänen hymynsä on suoraan auringosta. Hän on Kerttu Väätäinen , jonka askel liitää perhosenkeveästi syksyisessä metsässä. Hän on Hämeenkyrön Sasin päiväkodista, yksi parinkymmenen metsäpäiväkodin lapsen ryhmästä. – Katso, mitä minä osaan, hihkaisee Lenny Card ja liitää kuin lepakko ensin männyn kylkeä ylös ja kohta ison kiven päälle. Hän kertoo hengästellen, miten pari päivää aikaisemmin lapsijoukko oli löytänyt kaikkia hyhhyttävän luikertelijan. – Se oli vaskitsa, hoitaja Lissu Bamberg muistuttaa ison kiven päällä killuvia pikkuisia, viittä huimapäätä. Ison kiven päällä? Kyllä. Bamberg toteaa tyynesti, että jos lapsi pääsee itse kiven päälle, hän pääsee peppumäkeä myös alas. Svante ”Sisislisko” Hannula ja Olavi Jokela (melkein kuus vee, metsäpäiväkodissa lempinimeltään ”Orava”) loikkaavat arvelematta joustavalle mäntykankaalle ja kirmaavat jo jonnekin. Ottilia Kivioja , Elma Turunen ja Kerttu liu’uttavat hienosti itsensä kiven kylkeä ja ovat kohta muissa leikeissä. – Kyllä täällä on säännöt, mitä saa tehdä ja mitä ei. Luontoa pitää kunnioittaa. Minulla on silmät selässäkin, lapset tietävät sen. He osaavat, Bamberg sanoo jämeränä. Samassa lauseessa hän myöntää, että hänellä itselläänkin on rentoutunut olo metsän tuoksussa, syke on monta lyöntiä tavallisen alle. Ihmekö tuo. Tai onhan se. Sasin 160 lapsen päiväkodin vieressä on pikkumetsä kaikille, talvisin pulkkamäki salakuusineen ja tasainen hiihtolatu nurkalla, mutta se näköalametsä on metsäryhmän pesä. Sieltä, hiekkarinteen päältä, näkymät Sasin syvään laaksoon salpaavat hengen. Kiipeilyköysi sorarinteessä melkein huutaa kokeilemaan. Jos tuo ei muka riitä, hiukan kauempana on Iso Metsä ja ketunkivi. Näköalapaikasta Sasintien toisella puolella on vielä hyytävän mystinen kivikko, niiden vaskitsojen ilmiselvä koti. Juuri siinä näköalametsässä lapset leikkivät kaiket päivät, syövät, jopa nukkuvat teltoissa päivätirsansa hyvällä ilmalla. Heillä ei ole ainuttakaan lelua matkassa, sillä männikössä mielikuvitus laukkaa ja touhukkaimmatkin teputtavat itsensä raukeiksi. Kaiken huipuksi viisivuotiaat pääsevät metsäpäiväkotiin ilmaiseksi, opetusministeriön tuella, ainoana Pirkanmaalla. – Minä paistoin kantarelleja, Svante hehkuu ylpeänä - ja kysyy seuraavassa käänteessä, koska saa välipalaa. Bamberg toppuuttaa ja muistuttaa, että kohta trangiasta tulee nakkeja kaikille. Hän ei yritäkään pidätellä hymyä, sillä tämä metsä vilisee persoonia. Siis joka päivä. Entä jos sataa kaatamalla tai on paljon pakkasta? Bamberg ja toinen koulutettu metsäpäiväkotihoitaja Meeri Ijäs toteavat, että sää on pukeutumiskysymys. Pakkasella pitää olla villaa käsineissä, sukissa ja muutenkin iholla, tuubihuivi kasvoilla, sateella kuravaatteet ja saappaat ovat ihan normi. Toki kireä pakkanen ajaa ryhmän sisälle parissa tunnissa, mutta liikkuva lapsi pysyy lämpimänä. Pienimmät, kolmevuotiaat kömpivät kyllä sisätiloihin ”isoja” neljän ja viiden vanhoja aiemmin. – Jos kädet ja jalat palelevat, koko lapsi palelee. Mutta, mitään erikoishaalareita ei vaadita, Bamberg toteaa. – Aamulla katsomme, mikä sää on. Aamupala on kahdeksalta, vartin yli ensimmäiset ovat pihalla. Jos päivä on hyvä, emme mene sisälle ollenkaan, Ijäs sanoo hymyillen. – Fantastinen. Aivan ihana mahdollisuus. Olemme erittäin onnellisia. Hoitajatkin ovat tosi sitoutuneita ja keksivät joka päivä uutta, Svanten äiti Eila Hannula huokaa. – Ottilia on viisivuotias ja Eedia kolme. Tytöt olivat aiemmin vähän huonoja syömään. Nyt menee mikä ruoka vaan ja ihan kaikki. Unta ei tarvitse houkutella, äiti Eriika Kivioja nauraa. – Aioimme rakentajamieheni kanssa palata takaisin Oulun seudulle. Nyt ei ole enää mitään tarvetta. Taidetta ovelta asti Kyröskoskella Pilke Päiväkotien upouusi hirsinen taidepäiväkoti Väinämöinen on toinen maailma hämeenkyröläisille pikkuisille. Eteisestä alkaen tulija kohtaa hykerryttävän näyn: pienimmät ovat piirtäneet ja taiteilleet käden, isommat jalkansa naulakkoon, oman paikkansa merkiksi. Yhtä lailla ruokapöydissä lapset ovat merkinneet paikkansa persoonallisesti. Miksipä ei, sillä 75-paikkaisessa päiväkodissa taidevälineet ovat aina lasten kokeiltavissa. Heillä on soittimia, rytmihelistimiä, ties mitä ja jumppaa varten iso patja, hulavanteita... Taide? Sehän on kaikkialla Väinämöisessä, laajasti ajateltuna. Mukulat saavat esittää, keksiä ja innostua kuvallisesti, puhumalla, tanssimalla, jopa leipomalla. Siis suurta ja pientä draamaa, miten vain. Maanantainakin lapset maalasivat salissa isoa pahvilaatikkoa ”kaupaksi”, tiistain suuria tupaantuliaisia, Siinaa ja Taikaradiota varten. Yksi ryhmistä askarteli kaikkea, mitä luonnosta olivat löytäneet. – Tämä hirsitalo on raikas ja akustisesti ihana. Minäkin rauhoitun täällä, Valkeakoskelta ajeleva päiväkodin johtaja Salla Semi henkäisee. – Keväällä lapset pitävät ison taidenäyttelyn. Sitä varten käymme kaikissa lähialueen näyttelyissä ja museoissakin. Kunhan nyt ensin pääsemme alkuun. Muutimme tänne Koskilinnasta 9. syyskuuta, kun päiväkoti valmistui. Yksityinen päiväkoti toimii kunnan palvelusetelillä, joten kuka tahansa hämeenkyröläinen lapsi pääsee sinne – jokunen paikka on vielä jäljellä. Lue myös: Tässä tamperelaisessa esikoulussa vietetään päivät metsässä säällä kuin säällä: hangessa syödään mannapuuroa erikoishanskat kädessä ja opitaan matikkaa