Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Moron meirän kekkerit Nokialla: Ruusulaisilla riitti soittoa ja laulua

Koska juhlat olivat ja missä? Kauniina elokuisena perjantaina Nokialla, Alisen rannalla, Nokian Urheilijat ry:n mainiolla majalla. Mitä te juhlitte? Kas sitä, että nokialainen pieni, mutta pippurinen kulttuuriravintola Tumma Ruusu elää, vaikka sen toiminta loppuikin jo reilut 15 vuotta sitten. Paikka oli luovan ja ikuisesti leikkiin valmiin aktiivijoukkueensa mielestä vertaansa vaille oleva olohuone. Sakilla syntyi elokuva, näytelmä, keittokirja, runoralli, oma orkesteri ja paljon muuta. Kukaan ”ruusulainen” ei aseta kyseenalaiseksi sitä, että porukan luovien oivallusten johtotähti oli silloin ja on edelleen Pajarin Vellu. Oliko ohjelmaakin? Aina näissä bileissä luetaan Tumman Ruusun Uutiset. Ne vasta veikeät ovatkin. Soittoa ja laulua myös riitti, yöhän saakka. Rumpalikarhu-elokuvan uusintakatseluilta päätettiin järjestää syksymmällä. Mistä siellä puhuttiin? Ilta kului mukavia muistellen ja välillä myös nauruksi muuttunutta puuta heinää puhuen. Säilyikö sopu? Ruusulaiset eivät riitele! Kuka raportoi? Ulla Aurio