Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Muuttaminen on mahdollisuus ja iso nenä persoonallisuutta – entinen koulukiusattu neuvoo

Kouluaikani oli onnetonta. Minua kiusattiin ja pienellä paikkakunnalla ei ollut juurikaan kavereita. En tiedä, miltä normaali lapsuus tai nuoruus tuntuu. Tiedän kuitenkin sen, etten ole ainoa. Mitä olisin toivonut kuulevani silloin? Mikä olisi auttanut, antanut edes vähän toivoa? Mikä auttoi, miksi en ollut silloistakin itsetuhoisempi? Tämä on kaikille teille siellä käytävillä ja liikuteltavilla työpisteillä. Mitä tahansa ilkeää ulkonäöstäsi sanotaan, se ei todennäköisesti pidä paikkaansa. Ja vaikka näyttäisit kauhuelokuvan pahikselta, se ei anna kenellekään oikeutta kommentoida ulkonäköäsi ikävästi kasvokkain tai selän takana. Lopeta saman tien myös muiden arvostelu. Kaikkien ihmisten ei tarvitse näyttää samalta, eikä se ole edes mahdollista. Iso nenä, hörökorvat tai vartalon muodot todennäköisesti häiritsevät nyt, mutta ne tekevät sinusta sinut. Et voi käyttäytyä niin typerästi, että se oikeuttaisi kiusaamisen. Asiallista kritiikkiä kannattaa silti kuunnella. Jos sinua kehutaan, usko. Kaikki muut eivät seurustele. Useimmat aloittavat ensimmäisen vakavan parisuhteensa noin 17-vuotiaana ja ensimmäinen seksikerta ajoittuu samoille vaiheille. Monet kokemuksillaan kehuskelevat huijaavat. On ihan normaalia harrastaa seksiä vasta päälle parikymppisenä, eikä sitä tarvitse tehdä lainkaan jos ei itse halua. Myös partnerin sukupuolen saa valita itse. Koulua ja asuinpaikkaa voi vaihtaa. Se tuntuu valtavalta askeleelta, mutta todennäköisesti se aiheuttaa alun jälkeen vähemmän stressiä kuin kuristaviin ympyröihin jääminen. Vaihda toiseen kouluun, mene muualle toiselle asteelle ja lukion jälkeen lähde korkeakouluun tai kansanopistoon. Kaikki muut ovat yhtä epävarmoja itsestään kuin sinä. Myös ne koulun suosituimmat ja cooleimmat oppilaat. On ihan ok itkeä ja on ihan ok olla olematta koko ajan vahva. Tämä koskee etenkin poikia. Kerro, puhu. Opettajalle kannattaa kertoa, mieluiten useammalle. Puhu kavereille. Mene psykologin juttusille. Puhu vanhemmillesi ja pyydä, että pääset terapiaan. Se auttaa oikeasti. Ilmastonmuutos ahdistaa aikalailla kaikkia muitakin. Muutokset ovat hitaita, mutta niitä tapahtuu koko ajan. Toivoa on yhä. Tulevaisuuteen kannattaa uskoa muutenkin. Koulu loppuu joskus, ja samalla kiusaaminen. Siitä voi toipua. On hyvin todennäköistä, että kun pääset uusien ihmisten seuraan, he ihmettelevät, miten kukaan on voinut olla pitämättä sinusta. Jaksa vielä vähän.S Tärkein neuvoni kaikille on tämä: älä kiusaa muita. Koulukiusaaminen jättää pysyviä jälkiä. Viime kesänä keskustelimme kirjailija Antti Röngän kanssa kummankin kokemasta kouluväkivallasta. Juttu julkaistaan uudelleen Aamulehden verkkosivuilla tällä viikolla. Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.