Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Nurmikko, jota ei tarvitse leikata ja itsensä hoitavat kesäkukat – näillä ammattilaisen vinkeillä helpotat pihatöitä: ”Omenapuuta ei todellakaan tarvitse joka kevät leikata”

1. Älä leikkaa omenapuuta turhaan Omenapuuta ei todellakaan tarvitse olla joka kevät karsimassa, etenkään, jos istutusleikkaukset on tehty alkuvaiheessa hyvin. Isoja oksia ei muutenkaan saisi leikata pois. Omenapuuta on aikaa hyvin leikata vielä vaikka juhannuksena. Kaikkea karsimista ei tarvitse ruuhkauttaa kevääseen. 2. Vapauta aronia Aronia-aita repsahtaa helposti. Jos haluat pitää aidan leikattuna, aitaa saa olla leikkaamassa kolmekin kertaa vuodessa, mutta jos suosit vapaasti kasvavaa aronia-aitaa, pääset helpommalla. Oksia voi karsia, kun siltä tuntuu. Lue myös: Kotipuutarhureita varoitetaan legionellasta – ihmiseen tarttuva bakteeri muhii mullassa ja voi aiheuttaa jopa tehohoitoa vaativan keuhkokuumeen 3. Suosi angervoa Kaikkein helppohoitoisin raja-aita syntyy angervoista, joille ei juurikaan tarvitse tehdä mitään. Kovin korkeaksi aita ei tosin kasva, mutta jos ei ole ongelma, niin melko vähällä pääsee. 4. Keinonurmea ei tarvitse leikata Keinonurmi sopii etenkin pieneen pihaan ja pihaan, jossa on trampoliini. Keinonurmea ei tarvitse leikata, nurmi on vihreä aina ja sopii peleihin ja leikkeihin helposti jo pääsiäisestä lähtien. Eikä ole sammalta riesana! Lue myös: Maisa Tuomenpuro sai tarpeekseen somemölystä ja siivosi koirankakoilla kuorrutetun nurmikon – isoin jätekassi meinasi painon vuoksi revetä 5. Laventelia ja lumihiutaleita Helppohoitoisimmat kesäkukat saat ruukkuihin esimerkiksi laventelista, lumihiutaleesta tai pelargonista. Näitä ei tarvitse nyppiä kuten orvokkia. Lue myös: Näin teet terassistasi trendikkään – kysyimme kolmelta ammattilaiselta vinkit kesän kutsuvimmalle kuistille 6. Anna tulppaanien tupsahtaa Tulppaanit ovat laiskan puutarhurin suosikkikukkia, sillä ne pulpahtelevat maan pintaan iloksi varhain keväällä ja näyttävät hyvältä, vaikka niille ei juuri mitään tehtäisi. 7. Älä stressaa ampiaisista Ampiaiset ovat tärkeitä kasvien pölyttäjiä, joten en ainakaan itse ottaisi mitään stressiä valepesien rakentamisesta tai hyönteisten pois häätämisestä. 8. Sijoita pensaat oikein Vaivattomuus lähtee hyvästä suunnittelusta. Kun pensaat ja puut on sijoitettu pihalle oikein niin, etteivät ne pääse rönsyilemään liian suuriksi, että toiset saavat riittävästi valoa ja toiset suojaa, puutarhatöissä pääsee myöhemmin vähemmällä. Vinkit antoi piha- ja vihersuunnittelija Hanna Hakala.