Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Valvonnan tiukentaminen on viesti kaikille – neljä asiaa ovat pieni hinta siitä, ettei Suomi sulkeudu jälleen

Koronavirustilanne on useassa Euroopankin maassa heikentynyt huolestuttavan nopeasti, mutta Suomessa tilanne on suhteellisen hyvä. Siksi on oleellista välttää edelleen turhaa matkustamista. Tämä oli kiteytettynä hallituksen keskiviikkoinen viesti, kun se kertoi uudelleen tiukentuvista matkustusrajoituksista ja rajavalvonnasta. Rajoitus- ja tiukennustoimet ovat järeä työkalu, jolla hallitus ja terveysviranomaiset alleviivaavat, että koronapandemia on kaikkea muuta kuin selätetty. Yksittäiset rajoitukset voivat tuntua mitättömiltä kovan kevään jälkeen, mutta sitä ne eivät kuitenkaan ole. Kansalaisten tulisi muistaa tämä, vaikka syytä hysteriaan tai paniikkiin ei ole. Rajoitukset palautuivat Norjasta, Tanskasta, Saksasta, Islannista, Kreikasta, Islannista ja Maltalta tulevaan liikenteeseen. Listalla pysyy myös muun muassa Ruotsi. Ulkorajavalvonta palautui Irlannista, San Marinosta, Kyprokselta ja Japanista tulevaan liikenteeseen. Toistaiseksi listan vältti muun muassa Viro, missä 14 päivän ilmaantuvuusluku ylittää raja-arvon 8, mutta oli tarkasteluhetkellä 15. elokuuta alle 10. Tilanne voi muuttua hyvin nopeasti. Käytännössä rajoitus tarkoittaa sitä, että listan maista tulevia suositellaan jäämään omaehtoiseen karanteeniin kahdeksi viikoksi. Suositus koskee kaikkia matkustajia, myös heitä, jotka heti maahan saavuttuaan käyvät mahdollisesti koronatestissä ja saavat negatiivisen tuloksen. Tämä johtuu siitä, että testi ei ennakoi tulevaa. Asiantuntijat kuitenkin katsovat, että jos oireita ilmenee, ne ilmenevät kahden viikon aikana. Euroopan kehittyvä koronatilanne aiheutti myös sen, että Finnair siirtää Helsinki-lentojen aloittamista Tampere-Pirkkalasta syyskuusta eteenpäin. Kysyntää ei ole. Tampere-Pirkkalan liikenteen virkoamista on odotettu kuin kuuta nousevaa. Näin on toki edelleen, mutta terveys edellä. Yhteiskunta halutaan pitää auki ja näin edistää talouden hiljaista elpymistä. Keväänkaltaista totaalista sulkeutumista ei kestäisi Suomen talous ja se olisi kansalaisille raskas paluu neljän seinän sisälle. Rajoitusten tiukentamiset uudelleen ovat askel kohti tuota aikaa. Käsien peseminen, etäisyyden pitäminen, karanteenin noudattaminen ja maltti ovat pieni hinta siitä, että pysymme turvassa. Siihen on aivan jokaisen osallistuttava.