Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Lähihoitajakoulutukseen on saatava pakolliset soveltuvuuskokeet

Työterveyslaitos selvitti SuPerin tilauksesta lähi- ja perushoitajien aivokuormaa työssä. Kysely kertoo hoitajien vaativasta arjesta, joka on tiedonkäsittelykykyjä jatkuvasti kuormittavaa aivotyötä. Hoitajat tekevät monta kertaa päivässä ihmisten terveyteen liittyviä päätöksiä häiriöisessä ympäristössä. Lähihoitajien työnkuvaan kuuluu esimerkiksi lääkehoito, joka tarkoittaa paitsi lääkkeenjakoa myös lääkehoidon vaikutusten seurantaa ja muutoksiin puuttumista. Hoitajan työhön kuuluu myös kuolevan potilaan ja omaisten kohtaaminen. Lähihoitajan työ on vaativaa, eivätkä kaikki sovellu sosiaali- ja terveys- tai kasvatusalalle. Aloille, joilla työskennellään heikommassa asemassa olevien kanssa, ei saa ohjata ketä tahansa. Ihmisten sairauksien, kuolemanpelon ja ikääntymisen kohtaaminen ei myöskään saa ahdistaa hoitajaa. Lähihoitajakoulutus antaa hyvät valmiudet toimia sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä kasvatusalalla. Koulutus on pidettävä laadukkaana. Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt palauttaa karsivan pääsy- tai soveltuvuuskokeen lähihoitajakoulutuksen opiskelijavalintoihin. Kokeista ei ole vielä tulossa pakollisia, vaan niiden käyttö jää oppilaitosten harkinnan varaan. SuPerin mukaan kokeista on tultava pakollisia koulutuksen järjestäjille. Kokeiden käyttöönotolle on myös varmistettava rahoitus. Lasten, vanhusten ja muiden heikommassa asemassa olevien kanssa työskennellessä turvallisuus on aina varmistettava. Koulutuksen laatuun vaikuttaa myös lähiopetuksen määrä. Tällä hetkellä lähiopetusta on liian vähän, sillä sitä vähennettiin koulutusuudistuksen seurauksena. Jos koulutukseen otetaan alalle soveltumattomia, opetuksen taso laskee myös muilla opiskelijoilla. Siihen meillä ei ole varaa. Laadukas koulutus on yksi alan vetovoimatekijöistä palkan ja työolojen lisäksi. Kun kaikista näistä tekijöistä huolehditaan, meillä on Suomessa jatkossakin riittävästi osaavia hoitajia, jotka huolehtivat kansalaisten hyvinvoinnista. Kirjoittaja on Suomen lähi- ja perushoitajaliiton SuPerin Puheenjohtaja.