Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Valmentaja antoi vinkkejä punaviinilasi kourassa –  Samooja paransi huimasti Euroopan-kiertueella

Suomalaisgolffari Kalle Samooja pelasi hienon kolmannen kierroksen Euroopan-kiertueen kilpailussa Sveitsissä ja parantaa asemiaan kilpailussa. Samooja selvitti kierroksen 62 lyönnillä, joka on kahdeksan lyöntiä alle kierroksen ihannetuloksen. –  Aikamoinen käännös pelissä kahteen edelliseen päivään verrattuna. Lähettelin Piltzille (valmentaja Mika Piltz ) pari videota eilen, ja hän antoi kotisohvalta punaviinilasi kourassa pari tipsiä, mitkä paransivat lyömistä huomattavasti. Alkuasento alkoi löytymään ja sitä kautta vapaus lyömiseen, Samooja letkautti tiedotteessa. Samoojan kokonaistulos on 11 alle parin. Päivän urakkansa jälkeen hän oli neljännellä sijalla, mutta kierros on vielä monella pelaajalla kesken. Muun muassa Mikko Korhonen on vielä kierroksella. Tapio Pulkkanen ja Kim Koivu sen sijaan eivät päässeet lauantain ja sunnuntain kierroksille.