Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Kaksi loukkaantui vakavasti ulosajossa Nokian moottoritiellä – tie oli illalla suljettu Raholan liittymän ja Pispalan valtatien välillä

Kaksi ihmistä on loukkaantunut vakavasti liikenneonnettomuudessa Nokian moottoritiellä. Tie 12 oli illalla suljettu Pispalan Valtatien ja Raholan liittymän välillä onnettomuuden vuoksi molempiin suuntiin. Kello 23 aikaan moottoritie oli vielä kiinni Nokian suuntaan. Poliisi ohjasi liikennettä Tampereen suuntaan. Pelastuslaitos sai hälytyksen Porintielle Raholan siirtolapuutarhan kohdalle kello 21.54. Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jarno Majaniemi kertoo, että ilmeisesti Tampereen suuntaan matkalla ollut henkilöauto oli suistunut moottoritien ajokaistojen väliin viheralueelle ja pyörähtänyt katolleen. Kaistojen välissä oli myös katkennut valotolppa. Molemmat henkilöautossa olleet kaksi henkilöä loukkaantuivat onnettomuudessa vakavasti, ja heidät kuljetettiin ensiapuun. Pelastuslaitoksen osalta tehtävä oli ohi kello 23 aikaan, mutta poliisi jatkoi vielä paikalla tutkintaa. Tältä onnettomuuspaikalla näytti noin kello 22.30: