Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Eurovaalit Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tampereen uuden areenan toimitusjohtajan haku alkoi – ”Etsimme kansainvälisen tason tekijää”

Tampereen Kannelle rautatien päälle valmistuvan uuden urheilu- ja tapahtuma-areenan toimitusjohtajan haku on alkanut. – Haussa on kansallisen ja kansainvälisen tason johtaja, jolla on intohimoa, kokemusta ja kykyä rakentaa maailman mittakaavassakin kiinnostava, uuden aikakauden elämyskonsepti Suomeen, hankekehitysjohtaja Kari Mäkelä sanoo tiedotteessa. Areenan on määrä valmistua syksyllä 2021. Sen liiketoiminnasta vastaava yhtiö aloittaa kuitenkin jo tänä vuonna. Toimitusjohtajaa haetaan juuri tähän yhtiöön. Tavoitteena on, että areenalla olisi yli miljoona vuotuista kävijää. Arvioiden mukaan kävijät tuottaisivat Tampereelle parhaimmillaan 28 miljoonaa euroa arvonlisäystä vuodessa. Areenan liiketiloista on jo nyt varattu merkittävä osa ja aitioista kaksi kolmasosaa. Areenan yhteyteen tulee muun muassa Veikkauksen kasino, Lapland Hotelsin hotelli sekä NoHo Partnersin ja Hartwallin ravintolatoimintaa. Ilves ja Tappara pelaavat kotiottelunsa Areenassa sen valmistuttua. –  Jo solmitut merkittävät kumppanuudet ovat osoitus koko alueen ja konseptin houkuttelevuudesta. Nyt haettavalla toimitusjohtajalla on keskeinen rooli siinä, että areenasta ja koko alueesta rakentuu kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä elämyskeskus Tampereen rohkeasti kehittyvään keskustaan, Tampereen kaupungin hankejohtaja Tero Tenhunen sanoo tiedotteessa.