Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Työllisyyskokeilun kanssa ei pidä viivytellä

Joidenkin tietojen mukaan valtion kunnianhimoinen työllisyyskokeilu on vaarassa viivästyä. Viesti on huolestuttava niin työttömien työnhakijoiden kuin koko kansantalouden kannalta. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen työllisyystavoitteet ovat vaativat, eikä tällaisiin takaiskuihin pitäisi olla varaa. Työllisyyskokeilun pitäisi alkaa kunnissa jo toukokuussa, mutta ennusteiden mukaan joillakin alueilla aloitus saattaa siirtyä syksyyn. Erityisen harmillista viivyttely olisi Pirkanmaalle, jolla on työllisyyskokeilusta hyviä kokemuksia jo muutaman vuoden takaa. Vaikka kokeilu keskeytyi vuoden 2018 lopussa, opitut toimintatavat voivat antaa Pirkanmaalle uuteen työllisyyskokeiluun lentävän lähdön, ja maakunta voi toimia hankkeessa jopa valtakunnallisena veturina. Lainsäädäntötyön viivytykset olisivat Tampereen ja muidenkin Pirkanmaan kuntien kannalta suorastaan turhauttavia. Pirkanmaa sai kokeilun aikana aktivoitua erityisesti vaikeasti työllistyviä pitkäaikaistyöttömiä, ja työtä pitäisi päästä pian jatkamaan, etteivät hyvät tulokset ja jo opitut toimintatavat hautautuisi byrokratian alle. On ymmärrettävää, että 900 te-toimistojen työntekijän siirtyminen valtiolta kuntien työnjohdon alle vie oman aikansa, koska muutoksen läpivienti vaatii yt-neuvottelut. Siitä huolimatta olisi suotavaa, että uudistus ei viivästyisi yhtään enempää kuin on välttämätöntä. Vaikeasti työllistyvien palvelut ovat nykyisellään jakautuneet sekä valtion että kuntien vastuulle. Päällekkäistä työtä on liikaa, joten kokeilusta voisi syntyä pysyvä malli, jolla pitkäaikaistyöttömien työllistymistä edistetään. Eduskuntavaaleista on pian vuosi ja hallituksen monet kunnianhimoiset uudistukset ovat edelleen lähtökuopissa. Työllisyyden parantaminen on yksi tämän hallituskauden tärkeimmistä hankkeista, ja hallituksen pitää tarttua siihen nykyistä tarmokkaammin. Työllisyyskokeilu on tärkeä, mutta ei suinkaan ainoa toimi kestävyysvajeen taklaamisessa. Talouskasvun turvaaminen, joidenkin alojen työvoimapula, kohtaanto-ongelma ja koulutuspolitiikka vaativat nekin hallituksen huomion ja nopeita ratkaisuja. Työministeri Tuula Haataisen (sd.) aloite siitä, että kuntien koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut alkavat tehdä entistä tiiviimmin yhteistyötä valtion te-toimistojen kanssa on kannatettava, sillä varsinkin vaikeasti työllistyvät tarvitsevat nyt monipuolisia tukitoimia. Tietysti tässä vaiheessa herää myös kysymys, että miksi vasta nyt.