Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Ott Tänakin managerilta piikikäs avautuminen Tommi Mäkisen johtaman Toyotan toiminnasta – syyttää valehtelusta ja mustamaalaamisesta

Katalonian MM-rallin yhteydessä julki tullut loikka oli kova isku Tommi Mäkisen johtamalle japanilaistallille, sillä Tänak oli varmisti samassa kilpailussa uransa ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Tallipäällikkö kertoi Hyundai-diillin varmistumisen jälkeen Iltalehdelle osanneensa ”jo jonkin aikaa” varautua tähtikuljettajansa menettämiseen, mutta isku oli silti tuntuva. Mäkinen paljasti, että jossain vaiheessa sopimuspaperit olivat jo allekirjoittamista vaille valmiina. – Kynä ei ollut vielä kourassa, suomalainen kuvaili. Valehtelua ja mustamaalausta Pitkän linjan rallimanageri Timo Jouhki sanoi Ilta-Sanomille antamassaan haastattelussa, että Tänakin ja hänen managerinsa Markko Märtinin toiminta neuvotteluissa ”meni ihan pelleilyksi”. Eesti Päevalehden haastattelussa Märtin ottaa kantaa Jouhkiin puheisiin ja huhuihin, joita neuvotteluista on esitetty. Ex-kilpakuskin mukaan kaiken taustalla on ollut Toyota, joka on yrittänyt saada esitettyä tapahtumien kulkua tallin kannalta suotuisammaksi. – On hyvin epäammattimaista toimia puhua sillä tavalla. Miksi he niin tekivät, en tiedä. Ilmeisesti he yrittivät esittää, että kaikki muut olivat vastuussa, eivät he itse. Mitä hyötyä on mennä henkilökohtaisuuksiin, valehdella ja mustamaalata muita ihmisiä, Märtin tylyttää. Märtinin mukaan siirto Hyundaille tuli ajankohtaiseksi vasta Toyotan vitkuttelun takia. Rahasta homma ei hänen mukaansa kiikastanut. – Ott sanoi huhtikuussa haluavansa päättää asiat nopeasti, jotta hän voisi saavuttaa asioita tänä vuonna. Valitettavasta sopimusta varten tarvitaan aina kaksi osapuolta. Voit oikeasti haluta sitä, mutta jos toinen osapuoli ei mene eteenpäin samalla nopeudella, asiat alkavat mennä liian myöhäiseksi. Puheet Tänakin leirin harhaanjohtavasta toiminnasta Märtin kuittaa silkkana hölynpölynä. – Oli paljon tapaamisia, mutta se on varmaa, että kukaan ei höynäyttänyt tai yllättänyt häntä. Mäkinen olisi voinut tehdä sopimuksen kanssa ajoissa, jos hän olisi halunnut. Sivalsi Jouhkia Jouhkille Märtin varasi varsin viileän sivalluksen. Märtin sanoo sarkastiseen sävyyn, ettei aliarvioi Jari-Matti Latvalan asioita hoitavaa suomalaista tähtimanageria. – Jouhkin viimeisin maailmanmestari on viime vuosituhannen puolelta, ja se on Mäkinen. Sen jälkeen Marcus Grönholm tuli toisesta leiristä ja sai tilaisuutensa hänen vastustuksestaan huolimatta. Toyotan ensi kauden kuljettajia ei ole vielä julkistettu.