Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

O.P. Roc tyylitteli keulasta Teivon toisen karsintalähdön voittoon

Teivon Toto5-raveissa päähuomio keskittyi lämminveristen Gli Grand Prix’n karsintalähtöihin, joita ajettiin kaikkiaan kolme koitosta Toto5-pelin kohdelähtöinä. Loppukilpailu käydään Teivon Toto75-raveissa ensi viikon lauantaina 21. maaliskuuta. Ensimmäisen karsintalähdön vei nimiinsä Esa Holopaisen ohjastama Triple Ray. Se haki keulapaikan etukaarteessa ja piti asemansa aina maalitolpalle asti, vaikka vauhti olikin reipasta koko matkan. – Olin vähän huolestunut, koska avaus oli aika kova. Rata on loistava, mutta olosuhteet ovat kuitenkin nihkeät sekä lisäksi hokkikengät on alla. Loppusuoralla meno oli jo raskasta, mutta sitkaasti ruuna kesti perille, Holopainen kehui. Toisen karsintalähdön paras oli Iikka Nurmosen ohjastama O.P. Roc. Se joutui startissa kamppailemaan ensimmäiset 200 metriä keulapaikasta Werner Orsia vastaan. Nurmonen sai pidettyä ajokkinsa keulassa, ja sen jälkeen lähtö oli käytännössä ajettu. – Hevonen oli terävä koko matkan ajan, ja annoin sen mennä tasaista reipasta, Nurmonen kommentoi voitokasta karsintalähtöä. Kolmannen karsintakoitoksen ykkönen oli Antti Teivaisen ohjastama Perfect Rainmaker. Se sai hyvän juoksupaikan toisesta ulkoparista. Vaikka keulassa juossut Personal Trainer sai juosta avauskierroksen verkkaista tempoa, Perfect Rainmaker näytti vahvuutensa loppusuoran kirikamppailussa. Toto5-pelin muut voittajat olivat Eeti ja Skyfall Shine. Oikein veikanneet pääsivät lunastamaan 69,60 euroa.