Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Esteettömyys ei toteudu lupauksista huolimatta - moni vammainen jää vaille opiskelukavereita ja työpaikkaa

Vammaisen nuoren arkeen kuuluu oikeus kouluttautua ja päästä töihin. Oikeus määritellään muun muassa YK:n vammaissopimuksessa, jonka Suomi on ratifioinut. Invalidiliiton teettämän tutkimuksen mukaan 97 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että pyörätuolia käyttävä henkilö kelpaa työkaveriksi tai naapuriksi, mutta Ihmisoikeuskeskuksen ja Vammaisfoorumin kyselyn mukaan vammaisista henkilöistä palkkatyössä on kuitenkin vain 14 prosenttia. Miksi ajatus yhdenvertaisuudesta ei toteudu? Syy voi olla jo rakennuksessa: oppilaitosten tilat eivät lupauksista huolimatta ole esteettömät. Ratkaisuksi tarjotaan erilaisia etäopintoja ja verkkokursseja. Tämä voi kuitenkin eristää vammaiset nuoret kotiin. Ryhmään hyväksytyksi tuleminen on tärkeää, ja opiskeluiden pitäisi osaltaan vähentää yksinäisyyttä. ”Lupaava rekrytointiprosessi saattaa päättyä, kun työnantajalle selviää, että hakijalla on jokin vamma.” Vammaisen nuoren tuentarve ammatinvalinnassa ja työnhaussa saattaa olla erilaista kuin vammattoman ikätoverin. Onneksi kouluilla on jo tietämystä ja osaamista vammaisten nuorten oppilaanohjauksesta. Myös vammaisjärjestöjen koulutus- ja urapalvelut tarjoavat apua niiden nuorten työllistymiseen, joiden toimintakyky on laskenut. Moni on myös kokenut tilanteen, jossa lupaava rekrytointiprosessi päättyy, kun työnantajalle selviää, että hakijalla on jokin vamma. Työnantaja voi saada työllistämiseen tukea. Kohtuullisten mukautusten tukea voi saada esimerkiksi rampin tai sähköisen ovenavausjärjestelmän hankkimiseen. Lisäksi haettavissa ovat työllistämistuki ja työolosuhteiden järjestelytuki. Tukien lisäksi työ- ja opiskeluelämän joustavuutta tulee lisätä. Joka työ- ja opiskelupaikalta tulisi myös löytyä yhdenvertaisuussuunnitelma turvaamaan kaikille tosiasiallisesti yhdenvertaiset mahdollisuudet opiskella ja edetä työurallaan. Työ tuo elämään muutakin kuin palkan.