Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tornitalon ikkunoita pessyt Santeri Kekäläinen jäi kiipeliin yli 60 metrin korkeuteen Tampereella – ”Lievä kuumotus iski”

Kaksi ikkunanpesijää pelastettiin Luminary-tornitalon 20. kerroksen korkeudelta Tampereen keskustassa perjantaina. Toinen heistä on Santeri Kekäläinen, jonka Aamulehti tapasi maan tasolla Luminaryn vieressä pian pelastusoperaation jälkeen. Aamulehti kysyi häneltä, pelottiko häntä yläilmoissa. – Pelosta en tiedä, mutta lievä kuumotus iski. Kesti noin puoli minuuttia, kun tajusimme, että olemme jumissa ja pitää miettiä uudestaan. Mutta ei oikein muuten. Olen aika rauhallinen yleensä tuollaisissa tilanteissa. Kelkka jäi kiskoistaan jumiin noin 65 metrin korkeuteen. – Siinä vaan koetti funtsia, mikä tässä nyt on hätänä ja mihin seuraavaksi soitetaan. Katsoimme, selviämmekö sieltä omin voimin pois, mutta päätimme soittaa ammattilaiset apuun, Kekäläinen kertoo. Pelastuslaitos tuli nopeasti paikalle ja sai työntekijät pelastettua parvekkeen kautta. – Meille laskettiin sellainen hieno high tech -köysi. Sen avulla hyppäsimme syvennyksessä olevalle tasanteelle. Se oli aika nopea prosessi. Siinä kohtaa ei ollut enää jännitystä, koska ammattilaiset olivat paikalla ja heillä oli kunnon välineet. – Minulla ja kollegallani oli valjaat päällä. Niihin kiinnitettiin turvaköysi, jolla varmistettiin, että emme putoa, jos vaikka jalka lipeää. Tasanteelle oli noin puolen metrin siirtymä. Yksi askel. Video näyttää tapahtumapaikan (juttu jatkuu alla): Ikkunanpesusta vastaavan Korkeatekniikka Oy:n aluepäällikkö Laura Sarkki kertoo, että jumiutumisesta kului puolisen tuntia siihen, kun työntekijät oli saatu pelastettua. Hän kertoo, että työntekijät pääsivät pelastusoperaation jälkeen viikonlopun viettoon. Kekäläistä puolen tunnin kiipeli korkeuksissa ei jäänyt vaivaamaan. - Ei tullut mitään traumoja. Voin kyllä lähteä vieläkin korkealle, kun vain tiedän, että välineet ovat kunnossa.