Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Surullinen näky Ruotsin MM-rallin reitistä kertoo kaiken – koko rallin kohtalo vaakalaudalla

Ensi viikoksi kaavaillun Ruotsin MM-rallin kohtalo roikkuu edelleen vaakalaudalla. Talven puuttuminen aiheuttaa kisajärjestäjille suurta päänvaivaa. Kisaisäntä kokousti viikonloppuna kansainvälisen autoliiton FIA:n kanssa, päivittäen tilanteen kattojärjestölle. Päätöstä rallin läpiviemiselle tai mahdolliselle perumiselle odotettiin maanantaina, mutta radiohiljaisuuden myötä päätöksen uskotaan tulevan julki tiistaina. Leuto talvi on iskenyt rallin pitopaikkaan Karlstadiin ja sen lähiympäristöön. Lumi ei ole peittänyt maata, minkä lisäksi ongelmia on tuottanut myös pakkasasteiden puute. Lumirallille tarkoitetuilla nastarenkailla ajaminen repisi sulan tiestön ajokelvottomaksi hyvin nopeasti. Rallin pelastukseksi on toivottu lähipäivien pakkasasteita. Tuolloin osa pikataipaleista voitaisiin kastella, jolloin ne saataisiin jäädytettyä. Järjestäjät ovat myös selvittäneet mahdollisuutta lyhentää reittiä. Rallissa on alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus ajaa 301 EK-kilometriä. Toimenpiteistä huolimatta keliennusteet eivät lupaa tälläkään hetkellä hyvää rallin kannalta. Lumen sijasta ennen rallia taivaalta on satamassa vettä, runsaiden plusasteiden kera.