Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Kuljettaja nukahti rattiin Orivedellä – Auto törmäsi lyhtypylvääseen ja pyörähti katon kautta ympäri, kuljettaja ja matkustaja vietiin ambulanssilla sairaalaan

Jyväskylästä Tampereen suuntaan matkalla ollut mies menetti ajoneuvonsa hallinnan torstaina iltapäivällä Jyväskyläntiellä Orivedellä. Tapahtumapaikka sijaitsi Talviaisten eteläisen liittymän kohdalla. Poliisin mukaan henkilöauto ajautui ensin tien oikeaan laitaan ja osui lyhtypylvääseen. Tämän jälkeen auto luisui ojan pohjalle ja pyörähti kertaalleen katon kautta ympäri. Nopeusrajoitus ulosajopaikalla on 80 kilometriä tunnissa. 1940-luvulla syntynyt kuljettaja ja kyydissä ollut matkustaja vietiin ambulanssilla sairaalaan. Molemmat pystyivät kuitenkin keskustelemaan tapahtuneesta poliisin kanssa. Henkilöauto vaurioitui pahoin. Poliisin alustavien selvitysten mukaan ulosajon todennäköinen syy on rattiin nukahtaminen. Onnettomuutta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena. Sarjanäpistelijä jäi kiinni 61. kerran Torstai-iltana poliisipartio sai ilmoituksen näpistelijästä, joka oli anastanut Tampereen Keskustorilla sijaitsevasta kioskista 6-packin lonkerojuomia. Vartija otti miehen kiinni Laikunlavan tuntumassa. 37-vuotias tamperelaismies on poliisin vanha tuttu. Poliisin mukaan mies on jäänyt vuoden sisään 61 kertaa kiinni näpistyksestä. Sahalahdentiellä Kangasalla poliisipartio mittasi kello 22.27 vastaan tulleelle henkilöautolle 109 kilometrin tuntinopeuden. Mittauskohdassa Pelisalmen sillan tuntumassa nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa. Autoa ajoi 1990-luvulla syntynyt nainen, joka oli päihtynyt. Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon. Tapausta tutkitaan rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.