Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tamperelaispoliitikko Atanas Aleksovskiin kohdistuneesta lahjusepäilystä ei nostettu syytettä

Tamperelaispoliitikko Atanas Aleksovskia (sd.) koskeneet epäilyt lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa ja virkavelvollisuuden rikkomisesta eivät johda syytteeseen. Epäilyt liittyivät Aleksovskin remontin valvontaan, jonka sittemmin Finnparkin toimitusjohtajaksi valittu NCC Rakennus oy:n toimialajohtaja Jussi Tanhuanpää teki maksutta. Aleksovski toimi Tanhuanpään valinnan aikaan Finnparkin hallituksen puheenjohtajana. Kihlakunnansyyttäjä Lassi Saarenmaan syyttämättäjättämispäätöksen perusteluissa todetaan olevan riidatonta, että Aleksovski on tiedustellut Tanhuanpäätä kotinsa sauna- ja kylpyhuoneremontin valvojaksi, ja Tanhuanpää on tehtävään lupautunut. Lisäksi toimeksiantoon on sisältynyt remontin rakennusluvan edellyttämien virallisten piirustusten laatiminen. Sekä Aleksovski että Tanhuanpää ovat kertoneet Aleksovskin tarjonneen maksua valvontatyöstä, mutta Tanhuanpää ei ole halunnut ottaa sitä vastaan. Tanhuanpää on pitänyt valvontatehtävää vähätöisenä. Esitutkintaan hankitun vertailulausunnon perusteella Tanhuanpään suorittaman työn arvo on ollut noin 1 000–2 000 euroa. Kihlakunnansyyttäjän mukaan asiassa ei ole tullut ilmi sellaista selvitystä, joka osoittaisi, että remonttia tehtäessä keväällä ja kesällä 2013 Tanhuanpäällä tai muillakaan olisi ollut tiedossa, että keväällä 2014 Finnpark aloittaa uuden toimitusjohtajan rekrytoinnin. Remonttivalvonnan yhteyttä toimitusjohtajavalintaan ei siten voida osoittaa, eikä ole näyttöä siitä, että Aleksovski olisi ottanut Tanhuanpäältä vastaan oikeudetonta etua, jolla olisi ollut tarkoitus saattaa Aleksovski suosimaan toimitusjohtajavalinnassa Tanhuanpäätä. Aleksovski sanoo olevansa helpottunut päätöksestä. – Nämä ovat pitkiä prosesseja, tämäkin on vienyt 1,5 vuotta. Siinä mielessä olen helpottunut. Olen itse tiennyt koko ajan mitä on tapahtunut ja olen aina uskonut oikeusvaltioon, Aleksovski sanoo. Kaava-asiassa enintään huolimattomuutta Epäily virkavelvollisuuden rikkomisesta liittyi samaan remontinvalvontatapaukseen. Tutkinnassa oli, toimiko Aleksovski esteellisenä Tampereen kaupunginhallituksen kokouksen puheenjohtajana elokuussa 2014. Tuolloin kaupunginhallitus päätti NCC Rakennus oy:n hakemasta asemakaavamuutoksesta ja siihen liittyvästä maankäyttösopimuksesta ja vaihtokirjan hyväksymisestä. Asemakaavamuutoshakemus oli vireillä samaan aikaan, kun Tanhuanpää valvoi Aleksovskin remonttia. Syyttämättäjättämispäätöksen mukaan remonttivalvonta ja Tanhuanpään merkittävä asema NCC Rakennus oy:ssä puhuvat sen puolesta, että Aleksovskin olisi tullut pidättäytyä asian käsittelystä kaupunginhallituksessa, koska hänen puolueettomuutensa voidaan arvioida vaarantuneen. Tanhuanpää ei kuitenkaan ole edustanut yhtiötä kyseisessä asiassa, eikä Aleksovski ole osallistunut asian valmisteluun. Päätös kokouksessa tehtiin esittelystä. Kihlakunnansyyttäjä katsoo, ettei ole näyttöä siitä, että Aleksovskin osallistuminen päätöksentekoon täyttäisi virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön tai että hänen osallistumistaan kaupunginhallituksen päätöksentekoon kyseisessä asiassa tulisi pitää muuna kuin enintään vähäisenä huolimattomuutena. Syyttämättäjättämispäätökseen nyt johtanut asia on eri tapaus kuin niin sanottu Muotialantien tontinsiirtokiista. Siihen liittyen Aleksovski tuomittiin tammikuussa Pirkanmaan käräjäoikeudessa luottamusaseman väärinkäytöstä seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen, sillä siitä on valitettu hovioikeuteen. Lue lisää: Hovioikeus myönsi Atanas Aleksovskille jatkokäsittelyluvan