Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Tampere aikoo myydä työterveyspalveluja tuottavan yhtiönsä erikoisesta syystä – Sillä on liikaa yksityisiä asiakkaita

Julkisomisteisella Tullinkulman Työterveys oy:llä on liikaa yksityisiä asiakkaita. Tämä on ongelma yrityksen omistajarakenteen takia. Yhtiön omistavat Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Tampereen kaupunki voi jatkaa palveluiden ostamista Pirtestä (Tullinkulman Työterveyden aputoiminimi), mutta hankintalain muutoksen takia yhtiön toimintaa pitää muuttaa. Hankintalain mukaan vuodesta 2022 lähtien julkisesti omistetun työterveydenhuollon markkinaehtoisen toiminnan osuus voi olla enintään viisi prosenttia liikevaihdosta ja enintään 500 000 euroa per vuosi. –  Viime vuonna Pirten liikevaihto oli 19 miljoonaa euroa, josta ulkoisen myynnin osuus neljä miljoonaa euroa, sanoo Tampereen kaupungin liiketoiminta- ja rahoitusjohtaj a Arto Vuojolain en. Osa neljästä miljoonasta on kaupungin järjestämisvastuulla olevaa ammatinharjoittajien ja yksityisyrittäjien työterveyspalvelua, joka hankintalakimielessä ei ole "saastuttavaa" liiketoimintaa. Pirten suurin asiakas on Tampereen kaupunki. Kaupunki ostaa vuodessa työterveyspalveluja noin 7,2 miljoonalla eurolla. Toiseksi suurin asiakas on Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Esitys tulossa kaupunginhallitukseen Tampereen kaupungin kaupunginhallituksen konsernijaosto on 27. elokuuta esittänyt kaupunginhallitukselle, että kaupunki kilpailuttaa henkilöstönsä työterveyspalvelut ja myy Pirten. Esitys on tulossa kaupunginhallitukseen 16. syyskuuta. Kokonaistarjous sisältää kaupungin henkilöstön työterveyspalvelujen järjestämisen ja osakekaupan. Kaupunginhallitus päättää aloitetaanko kilpailutus. Osakkeiden myynnistä päättää kaupunginvaltuusto. Mikäli kilpailutus järjestetään, ovat tarjoukset Vuojolaisen mukaan tarkasteltavana ensi talvena. – Pirte on hyvä yhtiö. Vaikuttaa siltä, että alalla on varsin kova ruokahalu ostaa yhtiöitä, Vuojolainen sanoo. Kunnat ovat Vuojolaisen mukaan tehneet onnistuneita työterveyspalveluyhtiöiden myyntejä. Terveystalo osti keväällä Työsyke oy:n, jonka omistajiin kuului Hämeenlinna. Pihlajalinna hankki puolestaan Aurinkoristeyksen eli Raision kaupungin työterveysyksiköt. Toteutuneissa kaupoissa myyntihinta on Vuojolaisen mukaan pyörinyt varsin lähellä myydyn yhtiön liikevaihtoa. – Meitä kiinnostaa nähdä, minkälaisen hinnan Pirtestä voisi saada, Vuojolainen sanoo. Huolet turhia Suunnitelman mukaan kilpailutuksen voittaja saisi määräaikaisen palvelusopimuksen. Määräaikainen sopimus voisi konsernijaoston mukaan olla neljä vuotta plus vuoden optio. – Tavoitteenamme saada kaupungin työntekijöille hyvät palvelut edullisemmin kuin nyt ja hyvä kauppahinta, Vuojolainen sanoo. Yhtiön uusi omistaja joutuu hoitamaan myös kaupungin järjestämisvastuulla olevat työterveyspalvelut. Pirte toimii myös työterveyslääkäreitä kouluttavana yksikkönä yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa. Tavoitteena on jatkaa yhteistyötä yhtiön omistusjärjestelyn jälkeen. Vuojolainen sanoo ymmärtävänsä, että Pirtessä kaupungin kaavailut luonnollisesti herättävät epävarmuutta. – Huolet ovat turhia. Kaupunki ja sairaanhoitopiirit ovat yhdessä niin isoja asiakkaita, että ostaja tarvitsee Pirten hoitajat ja lääkärit palveluiden tuottamiseen, Vuojolainen sanoo. Varasuunnitelmia Mikäli kaupunginvaltuusto päätyy ratkaisuun, että Pirteä ei myydä, kehitetään Pirten toimintaa. Pirten luopuessa ulkoisista asiakkaista, jäisi liiketoiminta vain kaupungin ja sairaanhoitopiirin varaan. Kustannukset jakautuisivat vain omistajakunnalle. Tämä loisi Voutilaisen mukaan painetta nostaa hintoja. Pirte voitaisiin myös jakaa kahdeksi yhtiöksi. Toinen yhtiö hoitaisi kaupungin ja sairaanhoitopiirin työterveyspalveluja ja toinen toimisi markkinoilla. Tullinkulman Työterveys oy:n omistavat Tampereen kaupunki (75,19 prosenttia) ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (24,81 prosenttia). Toimintaa harjoitetaan aputoiminimellä Pirte. Henkilöstön määrä noin 200. Pirten mukaan sillä on asiakkaana lähes 200 yritystä ja henkilöasiakkaita noin 42 000. Yhteensä kahdeksan toimipistettä, joista kolme Tampereella. Lisäksi Kangasala, Sastamala, Nokia, Orivesi ja Valkeakoski. Liikevaihto viime vuonna 19,3 miljoonaa euroa (18 Me vuonna 2017). Nettotulos 93 000 euroa miinuksella (299 000 euroa plussalla). Nettoinvestoinnit 0,8 Me (0,3 Me). Kokonaisvelat 3,98 miljoonaa euroa (3,86 Me). Käyttökate 2,1 % (4,2 %). Oman pääoman tuotto -14,4 prosenttia (47,1 %). Yritys toimii työterveyslääkäreitä kouluttavana yksikkönä yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa.