Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Nainen joi 19 vuotta Pepsi Maxia 3,5 litraa päivässä – sitten alkoivat äkilliset vatsakivut

Norjalaisen Linn Imingenin , 32, lapsuudenkodissa oli tarjolla kaksi eri vaihtoehtoa janojuomaksi: vettä tai limsaa. Linnille valinta oli yksinkertainen. – Valitsin juoman, jossa oli makua, Linn selittää. Siitä asti kun Linn oli 13, hän joi Pepsi Maxia aamupalalla, lounaalla ja päivällisellä – jopa 3,5 litraa päivässä, 24 litraa viikossa ja 1277 litraa vuodessa. Vuosittain kevytlimsaan meni noin 34 000 kruunua eli noin 3200 euroa. Priorisoi limsan ruoan ja vaatteiden edelle Linn kuvailee Pepsi Maxin kulutustaan riippuvuudeksi - jos hänellä oli pulaa rahasta, hän jätti päivällisen väliin, jotta hänellä oli varaa ostaa limsaa. – Jälkikäteen ajateltuna se tuli todella kalliiksi. Priorisoin Pepsi Maxin ruoan ja vaatteiden edelle. Minua alkoi ahdistaa, jos limsa oli loppumassa ja pystyin ajattelemaan vain sen ostamista. Niin kauan kuin kotona oli Pepsi Maxia, minulla ei ollut huolia, Linn kertoo. Viime vuoden uudenvuoden aattona Linn lopetti Pepsi Maxin juomisen kokonaan, mutta ei omasta halustaan, vaan koska hänen oli pakko. Rajut vieroitusoireet Linn joutui sairaalaan äkillisten vatsakipujen vuoksi, joiden syyksi osoittautui ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS). Kyseessä on niin sanottu toiminnallinen suolistovaiva, jonka syytä ei tarkoin tiedetä, mutta jonka syntyyn vaikuttaa merkittävästi ravinto. Oireyhtymä ilmenee muun muassa vatsan turvotuksena ja kipuna sekä joko ripulina tai ummetuksena. Linn oli yrittänyt luopua kevytlimsan lipittämisestä jo useasti ennen lääkäriin joutumista, mutta oli saanut vieroitusoireina rajuja päänsärkyjä ja palannut jälleen juomaan kevytlimsaa. – Kun olin ollut Pepsi Maxin suurkuluttaja 19 vuoden ajan, tuntui melkein mukavalta, kun lääkäri käski minun lopettaa sen juomisen. Hän selitti, että kevytlimsan keinotekoisen makeutusaineet saattavat ärsyttää suolistoa ja aiheuttaa pahoja vatsakipuja, Linn kertoo. Kevytlimsoista luopuminen ei ole ollut helppoa Linnille. – Voisin kuvailla ensimmäisiä neljää viikkoa painajaiseksi. Olin huonovointinen ja minulla oli kovia päänsärkyjä, eikä vaatinut paljoakaan, että ärsyynnyin. Tuntui, että olin epätasapainossa, Linn selittää. Linn oli aikaisemmin myös tupakoitsija, mutta tupakoinnin lopettaminen oli hänen mukaansa huomattavasti helpompaa, kuin kevytlimsojen juomisen lopettaminen. – Nyt välttelen tuotteita, joissa on keinotekoisia makeutusaineita ja olen opetellut pitämään vedestä yhtä paljon, kuin pidin ennen Pesi Maxin juomisen aloittamista. Se on mahtavaa, en ikinä uskonut pystyväni siihen, Linn iloitsee. Riippuvuus verrattavissa huumeisiin Lundin yliopiston professorin, Charlotte Erlanson-Albertssonin mukaan keinotekoiset makeutusaineet voivat aiheuttaa todella vahvan riippuvuuden. Sekä tavallinen sokeri, että keinotekoinen makeutusaine vapauttavat aivoihin dopamiinia, joka aiheuttaa palkitsevuuden tunnetta. Merkittävä ero on kuitenkin siinä, että sokeri aiheuttaa myös kylläisyyden tunteen, kun keho on saanut sitä tarpeeksi. – Kevytlimsoissa ei ole luonnollista ”jarrua”, mikä on koko ongelman ydin. Voit juoda niin paljon kuin sinua huvittaa, koska makeutusaineissa ei ole kaloreita. Jopa luonnollinen makeutusaineena käytetty stevia voi aiheuttaa riippuvuuden, Erlanson-Albertsson kertoo. Professorin mukaan makeutusaineet vaikuttavat hieman samalla tavoin, kuin huumeet, nikotiini ja alkoholi, vaikkeivat makeutusaineet yhtä vaarallisia olekaan. Suurkulutuksella terveyshaittoja Linn Imingenin vieroitusoireet ja kevytlimsojen juomisen lopettamisen hankaluus eivät yllättäneet professori Erlanson-Albertssonia. Vaikka lopettaminen on hankalaa, mielessä kannattaa pitää ne lukuisat terveyshaitat, joita kevytlimsojen suurkulutus voi aiheuttaa. Tieteellisissä kokeissa on muun muassa havaittu yhteys kevytlimsoissa käytettyjen makeutusaineiden ja tyypin 2 diabeteksen välillä. Aihe vaatii kuitenkin merkittäviä lisätutkimuksia, ennen selkeitä johtopäätöksiä. Lisäksi tutkijat ovat huomanneet, että ihminen, joka juo paljon kevytlimsaa, on helpommin taipuvainen liikalihavuuteen. – Keinotekoiset makeutusaineet hankaloittavat kehoa säätelemään sitä, kuinka paljon syöt. Makea maku saa kehon odottamaan energiaa, jota se ei kuitenkaan ikinä saa. Kehoa tavallaan huijataan ja se yrittää kompensoida sen syömällä lisää ruokaa, Erlanson-Albertsson selittää. Tavoitteena muuttaa makutottumuksia Miten kevytlimsojen juominen kannattaisi lopettaa, jos on jo muodostanut riippuvaisuuden niihin? – Kannattaa hankkia ammattiapua ravitsemusterapeutilta tai psykologilta. Kyse on siitä, että totutat itsesi vähemmän makeaan, professori Erlanson-Albertsson sanoo. Makutottumusten muuttamista voi kokeilla myös lisäämällä veden joukkoon sitruunaa ja koittaa korvata makean mieltymyksen happamalla. Erlanson-Albertssonin mukaan myös pinaatin, tomaatin tai sipulin syöminen voi vähentää makeusriippuvuutta. Kun vierotusoireiden yli on päässyt, on tärkeää, ettei valitse enää jatkossakaan tuotteita, joissa on käytetty keinotekoisia makeutusaineita, vaan valitsee niiden tilalle jotain muuta. Lähteet: Expressen , Dagbladet , Terveyskirjasto , The Guardian