Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Haittakasvit pois tienpenkoilta vasta kun istutuksia uudistetaan

Lupiinit ovat tulleet Pohjois-Amerikasta Suomeen 1800-luvun alkupuolella, ja nyt pari sataa vuotta myöhemmin ne todettiin hävitettäväksi vieraslajiksi. Laji on levinnyt luontoon, niin, että se uhkaa alkuperäisiä lajeja. Toimittaja Sari Rautanen oli antanut lupiineille kirjoitusapua Aamulehden kolumnissaan 25.6. näiden puolustaessa olemassaoloaan tienpenkalla. Kolumnin lopussa todetaan, että tottahan kesämökin suuntaan sataa kolmeakymmentä ajava autoilija haluaisi lupiinien sijaan nähdä tienpenkalla kesätuulessa hiljaa huojuvan hirvenkellon ja iltaruskon kultaaman kaunokin ja uskoa edes hetken, että kaikki on kuin silloin ennen. Olen entisenä tiemiehenä lupiinien puolella ja hämmästelen intoa, millä moottoriteiden luiskia parturoidaan kauneimman kukinnan aikaan. Pyrkimyksenä lienee vieraslajin hävittäminen, mutta kun en ole kuullut sen missään onnistuneen, niin eikö olisi parempi antaa kukkien kukkia. Toinenkin yleinen vieraslaji on joutunut hallituksen ”pakotelistalle”, Aasiasta tänne pari sataa vuotta sitten tullut kurtturuusu. Sitä ei ole saanut myydä eikä istuttaa kesäkuun jälkeen, ja kolmen vuoden kuluessa pitää kurtturuusut pihoilta, puistoista, puutarhoista ja muualta poistaa. Tätä kasvia on istutettu vuosikymmenten ajan moottoriteiden keskikaistoille, paikoitusalueille ja muille paikoille, joille on haluttu näyttävyyttä tai näkösuojaa. Kasvi on vähään tyytyvä, tulee toimeen karussakin kasvupaikassa, eikä vaadi isoa huolenpitoa. Siksi sitä onkin ”joka paikassa”, ja kun se paksun pystyjuurensa vuoksi on hankala poistettava, aiheutuu työstä valtakunnan tasolla miljoonakustannukset. Lisäksi pitää tehdä uudet istutukset sallituilla lajikkeilla. Tällä rahalla jo saisi muutaman rapistuneen sillankin korjattua. Ei tienpitäjää tarvitse hävittämistyöstä vapauttaa, mutta veronmaksajan näkövinkkelistä katsottuna olisi kohtuullista, että se voitaisiin tehdä sitä mukaa, kun istutuksia muuten uudistetaan. Kirjoittaja on tamperelainen yli-insinööri.